Kehitysvammahuollon tietopankki

hoitajapiirros

Media-arkisto - Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä

"Hän väsyi raatamaan yksin"

Uutinen, Miia Honkanen, Iltalehti 17.6.2008

"Olen varma, että hän vain väsyi siihen täysin. Hän ei jaksanut raataa enää enempää", surmatun ylitorniolaisperheen 40 vuoden ajan tuntenut lähinaapuri pohti vakavana Iltalehdelle.

"Hän oli liki 90-vuotias vanhus, mutta joutui silti usein hoitamaan vaikeasti kehitysvammaisia tyttäriään yksin kotona. Uupuuhan ihminen vähemmästäkin!"

Toimittaja kirjoitti, että ylitorniolaisen 88-vuotiaan miehen ahdinko paisui yli äyräidensä, ja hän ampui kuoliaaksi molemmat kaksi tytärtään, vaimonsa ja lopuksi itsensä.

Vaikka perheen hyvin tuntenut naapuri järkyttyi kovasti kuullessaan veriteosta, hän myönsi, ettei tapaus silti tuntunut käsittämättömältä.

"Hänen vaimonsa valitteli monta kertaa, että vaikeasti kehitysvammaisten aikuisten tytärten hoitaminen on raskasta, kun ei ole enää voimia nostella heitä. Molemmat tyttäret olivat isokokoisia ja kaatuilivat koko ajan - heitä ei voinut jättää minuutiksikaan yksin", mies kuvaili päätään puistellen.


Linkkejä:

Kehitysvammaisuus
Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä

12.10.2008

 


Kehitysvammaisten Uudenmaan tukipiiri ry. * Kehitysvammahuollon tietopankki