 | Media-arkisto - Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä |
Työkeskus
filmasi Virossa
Uutinen, Kristiina Dye, Merikarvia-lehti
26.8.2008
Työkeskuksen videokuvaajat tallensivat
kuusi tuntia
pitkän pätkän materiaalia Virosta.
Siitä oli
tarkoitus leikata parinkymmenen minuutin mittainen elokuva. Reissulta
kertyi tuliaisiksi myös 800 valokuvaa, joista oli
määrä kerätä
näyttely kirjastoon.
Työkeskuksen
väki oli puurtamisensa ohessa edustamassa Merikarvian kuntaa
Pühalepan kunnassa.
"Oli
merkittävä asia, että kehitysvammaiset
saivat
luottamustehtävän ja
pääsivät edustamaan
kuntaa Pühalepaan. Pühalepan perhekeskuksessa
meitä oli
vastassa kunnanjohtaja, joka piti tervetuliaispuheen", ryhmän
ohjaaja Ari
Impola
kertoi lehdelle.
Impolan mukaan tasa-arvo oli viime
vuosina Suomessa heikentynyt.
"Nykyisenlaisessa
ilmapiirissä on vaikea viedä kehitysvammaisten
asioita
eteenpäin. Ihmisten hyvinvointierot kasvavat huimaa vauhtia.
Onneksi täällä Merikarvialla
kehitysvammaisten asioista
on pidetty kohtuullisen hyvää huolta", Impola arvioi.
Linkkejä:
Kehitysvammaisten
työ- ja päivätoiminta
Kehitysvammaisuus
Kehitysvammaiset
ja kehitysvammaisuus lehdissä
Viron kehitysvammahuolto
suuntautuu avopalveluihin
12.10.2008