![]() | Media-arkisto - Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä |
Action Contre la Faim, 4 rue Niepce, 75014 Paris, France
Abstrakti:
Jodin puute on hoitamattoman kehitysvammaisuuden pääsyy Afganistanissa.
Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että yli 20%:lla naisista ja lapsista on
struuma. Jodin lisääminen suolaan on vähäistä, vaikka maassa onkin
toimeenpantu tätä tarkoittava ohjelma. Kirjoittajat kuvaavat lasten ja
raskaana olevien naisten piirissä toteutettua tutkimusta. Virtsan joditasot
olivat normaalit 6,8%:lla kaikista tutkituista, struumattomilla 9%. Struuman
esiintyminen liittyi merkitsevästi vaikeaan virtsan jodin vajeeseen. Ero ei
ollut kuitenkaan odotetun suuruinen kun tuloksia verrattiin kontrolliaineistoon.
Aivolisäkkeen tuottaman tyreotropiinin (TSH eli engl. Thyroid-Stimulating
Hormone) kohonneet arvot olivat havaittavissa struumaan liittyen, mutta
myös 14%:lla lapsista, joilla ei ollut käsin kosketeltavissa olevaa struumaa,
oli poikkeavat TSH-arvot. Enemmistöllä tutkituista oli jonkin asteinen jodin
puutostila. Samalla struumattoman väestön riski saada myöhemmin struuma oli
kohonnut. Kirjoittajat ehdottavat lyhytaikaista jodin erikseen antamista
henkilöille, joilla on struuma tai virtsan jodipitoisuuden vajaus, kunnes
jodipitoisen suolan käyttö on yleistynyt.
Linkkejä:
Kehitysvammaisuus
Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä
2.3.2006