![]() | Media-arkisto - Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä |
Siitepöly selittää kevään itsemurha-alttiutta, MT, Uutispäivä Demari
N:o59 keskiviikko 30.3.2005 sivu 19
Uutisseloste:
Oulun yliopistossa oli osoitettu, että depressiolla ja
siitepölyallergialla on yhteys. Lehtikirjoituksen mukaan itsemurhia oli esiintynyt huhti- ja toukokuussa
muita vuodenaikoja enemmän. Lehdessä haastateltu neurologi Markku Partinen
mainitsi, että allergista tulehdusta torjuva elimistö tuottaa
sytopiinejä, joiden lisääntyminen aivoissa vaikuttaa
välittäjäainetoimintaan siten, että se masentaa mieltä ja saa aikaan
mielialavaihteluja ja mielialan kontrollointihäiriöitä, osittain
aggressiivisuuttakin. Skogbyn uniklinikalla Rinnekodissa työskennellyt Partinen
totesi, että Rinnekodissa oli havaittu kehitysvammaisten
käyttäytymishäiriöiden yleistyneen keväisin pajun ja lepän kukinta-aikaan.
Linkkejä:
Kehitysvammaisuus30.3.2005