![]() | Media-arkisto - Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä |
Kati Ronkainen, Kaleva.plus.oulu 21.10.2008
Kati Ronkainen kirjoitti, että väkilukuun suhteutettuna Oulussa oli enemmän kehitysvammaisia
kuin muissa suurissa kaupungeissa.
Kuuden suurimman kaupungin vertailu kertoi, että vuonna 2007 Oulussa
oli 767 kehitysvammaista, mikä oli noin 0,58 prosenttia kaupungin
väestöstä.
Esimerkiksi Espoossa kehitysvammaisia oli lähes saman verran, vaikka
kaupungissa oli satatuhatta asukasta enemmän kuin Oulussa.
Keskimäärin kehitysvammaisia oli koko maassa 0,40 prosenttia väestöstä.
Kehitysvammaisten määrää Oulussa saattoi selittää se, että
ympäristökunnista ja syrjäseuduilta muutetaan parempien palvelujen
perässä Ouluun, kaupungin asumis- ja päivätoimintapalvelujen
palvelupäällikkö Lea Järvenpää arvioi.
"Oulussa on suurena keskuksena laajat kehitysvammahuollon palvelut.
Ympäristökuntien perheet, joissa on kehitysvammaisia, hakeutuvat meille
palvelujen perässä", Järvenpää sanoi haastattelussa.
Linkkejä:
Kehitysvammaisuus
Kehitysvammaiset ja
kehitysvammaisuus lehdissä
30.10.2008