![]() | Media-arkisto - Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä |
Oma tupa, oma lupa, Jyväskylän kaupungin tiedotuslehti nro: 2003-01,
5.2.2003
Jyväskylän kaupungintiedotuslehdessä (2003) kerrottiin, että vanhusten Annankoti
ja kehitysvammaisten Nevakoti ovat ryhmäkoteja,
jotka toimivat tavallisen kerrostalon kahdessa alimmassa kerroksessa
Kangasvuorentie 24:ssa. Ryhmäkodeissa on työntekijöitä, joita Annankodissa
sanotaan hoitajiksi ja Nevakodissa ohjaajiksi. Kodeilla on yhteinen yövuoron
hoitaja.
Kaupungin ryhmäkodit aloittivat toimintansa uudessa talossa marraskuussa. Annankodin asukkaat tulivat omista kodeistaan ja sairaalasta, Nevakotiin puolestaan muutti Rastin asuntolan asukkaita sekä joukko nuorempia.
Nevakodin johtava ohjaaja Arto Siniluhta kertoi, että kodissa panostetaan omatoimisuuteen. Varsinkin nuoret tarvitsevat tukea siihen, että löytävät lähiympäristön palvelut ja oppivat liikkumaan myös kodin ulkopuolella itsenäisesti, hän mainitsi.
Arto Siniluhta ja Jaana Nousiainen kertoivat tiedostuslehdessä
pitävänsä yhtenä pahimmista hoivatyön loukuista liiallista asioiden
tekemistä toisen puolesta. - Nuorten kohdalla se on todellinen
karhunpalvelus, vaikka helpompaa olisi itse pyyhkiä pöytä kuin vaatia nuorta
hoitamaan asia, Arto Siniluhta sanoi.
Linkkejä:
Kehitysvammaisuus
Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä
14.2.2005