Rinnekoti-Säätiö

Kehitysvammahuollon tietopankki

hoitajapiirros

Media-arkisto - Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä

Kehitysvammaisille vaaditaan asumistuen korotusta ja yksilöllisiä asumisratkaisuja

Hannu Lättilä - Rakentaja 02.04.2009

Uutiseloste:
Lättilä kirjoitti, että kehitysvamma-alan järjestöt ja rakennuttajat vaativat kansaneläkkeen perusosalla elävien kehitysvammaisten eläkkeensaajien asumistukeen kohdennettua korottamista. Lisäksi kehitysvammaisen asumismuoto olisi tullut räätälöidä yksilöllisesti. Taloudellisen taantuman takia kehitysvammaisten asuntopulaa oli ryhdytty paikkaamaan lyhytnäköisillä massaratkaisuilla. Näistä asioista keskusteltiin kehitysvamma-alan neuvottelukunnan asumisseminaarissa Helsingissä huhtikuussa, kirjoituksessa todettiin.

Kehitysvamma-alan neuvottelukunnan mukaan kehitysvammaisille myönnettävät työkyvyttömyyseläke ja asumistuki harvoin riittivät tavanomaiset laatuvaatimukset täyttävien asuntojen vuokriin. Entistä useampi kehitysvammainen oli joutunut paikkaamaan peruselintasoaan toimeentulotuella.

Seminaarissa arvosteltiin uusien laitosmaisten ryhmäkotien rakentamista. Kehitysvammaisten todettiin tarvitsevan vuosittain 700 uutta asuntoa. Niitä tarvitsivat ikääntyvien vanhempiensa luota muuttavat aikuiset ja lapsuudenkodeistaan muuttavat nuoret. Painetta asuntojen rakentamiselle loi myös laitoshoidon purkaminen. Kehitysvamma-alan neuvottelukunnan mielestä kehitysvammaisen oli saatava itse päättää missä, miten ja kenen kanssa hän asuu.

Lisätietoja:

Asumispalvelut
Kehitysvammaisuus
Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä

17.3.2010


Rinnekoti-Säätiö | Kehitysvammahuollon tietopankki