![]() | Media-arkisto - Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä |
Erpo Pakkala, Mediuutiset 19.1.2005
Ladonlahti, Tarja: Challenges for the human service system. Living in a psychiatric hospital under the label of mental retardation Jyväskylä: University of Jyväskylä, 2004, 176 p
Seloste:
Tarja Ladonlahti totesi Jyväskylän yliopistossa tarkastetussa
erityispedagogiikan väitöskirjassaan, että kehitysvammaisten kohdalla
perinteiset psykiatrisen arvioinnin menetelmät eivät välttämättä toimi.
Kehitysvammaisuus lisävammoineen vaikeuttaa kommunikointia.
Kehitysvammaisuuteen ja mielenterveyden ongelmiin liittyvät diagnoosit olivat
monen henkilön kohdalla vuosien varrella vaihdelleet.
Ladonlahden mukaan useimmat kehitysvammaiset olivat psykiatrisessa sairaalassa 1990-luvulla siksi, että muuta sijoituspaikkaa ei ollut. Ladonlahti selvitti tutkimuksessaan keitä psykiatrisessa sairaalassa olleet kehitysvammaisiksi luokitellut henkilöt olivat, miksi he olivat sairaalassa ja millaista heidän hoitonsa ja kuntoutuksensa oli ollut. Erpo Pakkalan laatimassa uutisessa kerrottiin, että 1990-luvun alussa tehdyn valtakunnallisen kartoituksen mukaan kehitysvammaisia oli psykiatrisessa sairaanhoidossa 967. Erityishuoltopiirit velvoitettiin siirtämään nämä ihmiset tarkoituksenmukaisempiin asumismuotoihin, mutta käytännön toimiin ei aina tartuttu.
Vain neljän seitsemästätoista henkilöstä arvioitiin tarvitsevan psykiatrista sairaalahoitoa. Kuitenkin monet olivat viettäneet vuosikymmeniäkin psykiatrisessa sairaalassa.
Tutkimuksen mukaan kehitysvammaiset syrjäytyivät jopa elinikäisesti perheestä, koulusta ja tavallisista asuinympäristöistä. Monen kohdalla yhteisöstä syrjäytyminen jatkui vielä sairaalassakin, sillä ”huonon” käyttäytymisen takia heidät usein suljettiin erilaisten työ-, toiminta- ja terapiaryhmien ulkopuolelle. Myös eristämistä käytettiin rangaistuskeinona.
Tutkimuksessa ilmeni, että Suomessa oli tehty lobotomialeikkaus kehitysvammaiseksi luokitellulle henkilölle vielä vuonna 1971.
Linkkejä:
Kehitysvammaisuus
Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä
Mielisairaudet ja kehitysvammaisuus
23.2.2005