Rinnekoti-Säätiö

Kehitysvammahuollon tietopankki

hoitajapiirros

Media-arkisto - Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä

Kiinalaistehdas piti kehitysvammaisia orjatyössä

Uutinen - YLE 15.12.2010



Lyhyt kuvaus:
Kiinassa oli pidätetty tehtaanomistaja, jonka epäiltiinn orjuuttaneen kehitysvammaisia. Xinjiangin maakunnassa rakennusmateriaaleja valmistava tehdas piti työntekijöitään vuosikausia epäinhimillisissä oloissa.

Tehdas oli ostanut 12 työntekijää sichuanilaiselta välittäjältä kolme vuotta sitten. Kahdeksan heistä oli kehitysvammaisia. Työntekijöille ei maksettu palkkaa, heille syötettiin koiranruokaa eikä heidän sallittu käydä suihkussa. Orjuudesta pakoon yrittäneitä työntekijöitä hakattiin pahoin.

Työntekijöitä tehtaalle välittänyt sichuanilainen mies oli myös pidätetty. Hän oli johtanut Sichuanin maakunnassa toimivaa avustusjärjestöä, jonka epäiltiin aiemminkin myyneen kehitysvammaisia orjatyöhön.

Lisätietoja:

Kehitysvammaisuus

8.1.2011


Rinnekoti-Säätiö | Kehitysvammahuollon tietopankki