Rinnekoti-Säätiö

Kehitysvammahuollon tietopankki

hoitajapiirros

Media-arkisto - Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä

Pekka Löytynoja on kanttiininhoitaja

"Työ ihmisten kanssa on mukavaa"


Jaana Teräväinen, Leija 19.6.2003


Selkokielisen Leija-lehden kirjoituksessa kerrottiin, että ylivieskalainen Pekka Löytynoja oli työntekijänä vanhusten palvelukeskuksessa. Hän piti  kanttiinia. Kanttiinilla oli myynnissä makeisia, tupakkaa, shampoota, pattereita ja  vähän muutakin.

- Yhtään päivää ei ole ollut, ettei asiakkaita kävisi, Pekka kertoi haastattelussa. - Samalla auttelen eri tehtävissä vanhuksia ja vammaisia, vaikka se ei oikeastaan työhöni kuulukaan.

Jaana Teräväinen kirjoitti, että Pekka oli työntekijä, johon luotettiin. Pekka joutui käsittelemään rahaa ja hoitamaan ihmisten luottamuksellisia asioita. Hän kävi palvelutalon asukkaiden asioilla keskustassa, hän hoiti kauppa- ja pankkiasioita. Joskus hän auttoi tiskaamisessa ja muissa palvelutalon keittiön töissä.

Pekka oli ollut samassa työpaikassa viisi vuotta. Aiemmin hän oli kierrätyskeskuksessa. - En oikein tykännyt olla siellä. Ihmiset koettivat tingata alennuksia, vaikka emmehän me voineet laskea hintoja, Pekka Löytynoja kertoi Leija-lehdelle.

Linkkejä:

Kehitysvammaisten Tukiliitto
Kehitysvammaisuus
Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä

11.2.2005

 


Rinnekoti-Säätiö | Kehitysvammahuollon tietopankki