![]() | Media-arkisto - Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä |
Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos (PTT) 26.07.2007, Helsinki
Abstrakti:
Työkyky oli erinomainen tai hyvä 30 prosentilla vammaisista, ilmeni Pasi
Holmin ja Anneli Hopposen tekemästä tutkimuksesta Vammaisten työkyky
vuonna 2007. Vertailua työttömiin.
Useiden vammaisjärjestöjen
jäsenille suunnatussa kyselytutkimuksessa selvitettiin vammaisten
henkilöiden työssäkäyntiä, halukkuutta
ja mahdollisuuksia
tehdä työtä sekä vertailtiin vammaisten
työkykyä työttömien työkyvyn
kanssa. Tutkimuksen
mukaan vammaisista kolmannes oli halukas tekemään
työtä.
Työnteon merkitystä hyvinvoinnin kannalta piti erittäin
tärkeänä 40
prosenttia vammaisista. Vammaisista runsaalla viidenneksellä oli
pysyvä
työpaikka. Puolet oli tehnyt työtä,
vapaaehtoistyö mukaan
lukien, viimeisen 24 kuukauden aikana. Työaikajärjestelyjen
tärkeys
korostui vammaisten työskentelyssä. Monet vammaiset halusivat
työskennellä lyhennettyä työviikkoa ja
työpäivää. Suhteellisen
halpojen ratkaisujen, kuten teknisten apuvälineiden ja
esteettömän
työympäristön avulla, useat vammaiset pystyivät
hyvin työskentelemään.
Yleisimmin tarvittavat tukitoimet olivat
tietokoneet ja muut tekniset apuvälineet (20 % tukitoimista),
esteetön
työympäristö (19 %) ja kuljetuspalvelut (18 %).
Työvalmentajaa
tarvitsisi 18 prosenttia ja henkilökohtaista avustajaa 11
prosenttia
tukitoimia tarvitsevista.
Sellaisilla vammaisten työskentelyä
edistävillä tukitoimilla, jotka olivat helposti
yrityksissä hyödynnettävissä eivätkä
vaatineet tarpeetonta byrokratiaa, voitiin parantaa vammaisten
työllisyyttä.
Tuki- ja liikuntaelinvammat, neurologiset sairaudet ja
mielenterveysongelmat ovat yleisimmät työtekoa vaikeuttavat
syyt.
Linkkejä:
Kehitysvammaisuus
Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä
16.9.2007