 | Media-arkisto - Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä |
Fragiili X -oireyhtymän (CGG)n -toistojakson määrittäminen
Opinnäytetyö - MOLEKULAARINEN BIOTEKNIIKKA JA in vitro DIAGNOSTIIKKA - Mikael Hjort; Ohjaaja: Alice Ylikoski 2007
Biokemian ja elintarvikekemian laitos, Turun yliopisto & PerkinElmer Life
and Analytical Sciences, Wallac Oy, Turku
Abstrakti:
Fragiili X -oireyhtymä on yleisin
yhden geenin mutaatiosta johtuva kehitysvammaisuutta ja henkistä
jälkeenjääneisyyttä aiheuttava sairaus. Oireyhtymä kuvattiin vasta
70-luvulla, jolloin sen diagnosoinnissa käytettiin apuna kromosomitutkimusta.
Oireyhtymä johtuu X-kromosomin FMR1 -geeniä koodittavan geenialueen
ulkopuolella olevan (CGG)n -toistojakson suurentumisesta, joka aiheuttaa FMR1
-geenin inaktivoitumisen. Sairaus periytyy X-kromosomin kautta, ja oireyhtymän
yleisyys on 1/2500 miehillä ja 1/5000 naisilla.
Normaalin stabiilin toistojakson koko vaihtelee viidestä 40 toistoon. Epästabiilien esimutaatioiden toistojaksojen määrä vaihtelee 60 ja 200 välillä, jota suuremmat toistojaksot määritellään täysmutaatioiksi. Normaalin ja esimutaation alueiden välille jää nk. harmaa alue. Esimutaatiot saattavat suurentua täysmutaatioiksi periytyessään äidiltä jälkeläiselle. Esimutaatio voi aiheuttaa naisilla sekundaariamenorreaa (engl. premature ovarian failure, POF) ja molemmilla sukupuolilla FXTAS-syndroomaa (Fragile-X-associated tremor/ataxia syndrome). Täysmutaatiossa toistojakson suureneminen johtaa geenin toiminnan estymiseen. Pojilla täysmutaatio johtaa aina fragiili X -oireyhtymään, kun taas tytöistä vain noin puolet sairastuvat.
Toistojaksoja määritetään tyypillisesti esimutaation kantajien seulonnassa ja täysmutaatio tapauksien diagnosoinnissa. Määrityksiä tehdään DNA-analytiikan menetelmiä hyväksi käyttäen. Tämän erikoistyön tavoitteena oli kehittää menetelmä (CGG)n -toistojakson luotettavaan monistukseen sekä monistustuotteen tarkkaan koonmääritykseen.
Kehitetyllä monistusmenetelmällä voidaan havainnoida DNA-näytteestä
normaalin ja harmaan alueen toistojaksot sekä ainakin 99 % esimutaatioista.
Kehitettyä menetelmää voidaan seuraavaksi käyttää kliinisten näytteiden
sisältämien toistojaksojen tutkimiseen. Määritys soveltuu tulevaisuudessa
mahdollisesti käytettäväksi esimutaatiotapauksien seulontaan.
Linkkejä:
Kehitysvammaisuus
Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä
1.4.2007