![]() | Media-arkisto - Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä |
OS/AM, Outokummun Seutu 04.02.2002, N:o 10
Lehtikirjoituksessa kerrottiin kehitysvammaisten valtakunnallisen päivän
vietosta. Siinä mainittiin, että Suomessa oli noin 30.000 ihmistä, joilla on
vamma ymmärtämis- ja käsityskyvyn alueella. Jotta kehitysvammaiset
ihmiset voisivat elää tasa-arvoisina yhteiskunnan jäseninä, he tarvitsivat
tukea, ohjausta ja palveluja.
Juhlapäivä oli aloitettu Polvijärvellä kirkossa
ehtoollisjumalanpalveluksella ja koulukeskuksessa järjestetyllä ruokailulla.
Vapaa-aikatalolla pidetyssä juhlassa piti tervehdyspuheen paikallisen kehitysvammaisten
tukiyhdistyksen puheenjohtaja Maija Tanskanen. Harjaantumisluokka
esitti laululeikkejä juhlassa opettajiensa johdolla ja Maria Suvannon
säestyksellä. Kunnanjohtaja Pauli Vaittinen esitteli kuntaa omassa
tervehdyksessään ja sanoi, että palvelukodin rahoitusavustushakemus oli
maaliskuussa lähdössä Raha-automaattiyhdistykselle. Kunnanjohtajalle
luovutettiin taulun muodossa Kehitysvammaisten Tukiliiton periaateohjelma.
Linkkejä:
Kehitysvammaisuus
Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä
11.2.2005