Kehitysvammahuollon tietopankki

hoitajapiirros

Media-arkisto - Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä

Down-raskaudet lisääntyneet synnyttäjien ikäännyttyä


Rise in maternal age has led to increase in pregnancies affected by Down’s syndrome, Dobson Roger: BMJ 2006;332:1234 (27 May)

Kirjoittaja totesi, että Down-synnyttäjien osuus raskauksista oli kasvanut Euroopassa viime vuosikymmenten aikana. Syynä oli se, että yhä useammat eurooppalaisnaiset synnyttivät entistä vanhempina. BMJ-lehdessä esitellyn tutkimuksen perusteella kaikista Euroopassa syntyvistä lapsista noin 1-3 tuhannesta oli Down-lapsia, mutta yli 35-vuotiailla äideillä suhdeluku oli 6/1000. Yli 35-vuotiaiden synnyttäjien määrä kasvoi vuosina 1980-1999. Kun vuonna 1980 heitä oli noin 8 % synnyttäjistä, vuonna 1999 heitä oli 14 %. Ääriesimerkkinä oli Pariisi, missä lähes neljännes vuosien 1995-1999 raskauksista todettiin yli 35-vuotiailla naisilla. Lisäksi pariisilaiset tekivät eniten raskauden keskeyttämisiä Downin oireyhtymän vuoksi; 77 % pariisilaisten Down-raskauksista päättyi aborttiin.

Linkkejä:

Downin oireyhtymä
Kehitysvammaisuus
Kehitysvammaiset ja kehitysvammaisuus lehdissä

10.2.2007

 


Kehitysvammaisten Uudenmaan tukipiiri ry. * Kehitysvammahuollon tietopankki