Helsingin Sanomien marraskuun kuukausiliitteessä (Teppo Sillantaus 2004) kerrottiin, että suomalainen Väinö Myllyrinne (1909-1963) oli pituudeltaan 248 cm. Myllyrinteen pituus oli 20-vuotiaana 220 cm, mutta kasvu jatkui vielä sen jälkeen. Hänen polvensa alkoivat pettää alle 40-vuotiaana. Myllyrinne kuoli 54-vuotiaana syöpään. MTV3:n uutisissa mainittiin 3.7.1998, että maailman pisin ihminen, Mohaammad Alam Channa, oli kuollut. Pakistanilainen Channa menehtyi New Yorkissa munuaissairauteen 45-vuotiaana. Hänen pituutensa oli 2 metriä 31 senttiä. Maailman kaikkien aikojen pisimpänä ihmisenä on pidetty kuitenkin amerikkalaista Robert Wadlowia (1918-1940). Hän oli 271 cm pitkä ja hän painoi 222 kg. Hänen kasvukautensa jatkui normaalia myöhempään, 18-vuoden ikäisenä hänen pituutensa oli 237 cm ja painonsa 177 kg. Wadlow kuoli varsin nuorena infektiosairauteen.
Dimensions-lehden verkkosivulla kerrottiin v. 1998, että amerikkalainen Carol Yager (1960-1994) saattoi olla maailman lihavin ihminen. Hän painoi parhaimmillaan yli 700 kg. Hänen pituutensa oli 161 cm. Yager oli ollut lapsuudestaan asti lihava ja hän oli painanut 33-vuotiaana yli 500 kg. Hän oli ollut tuolloin Hurleyn terveyskeskuksen hoidossa ja laihtunut reilut 200 kg. Valtaosa hänen painostaan oli muodostunut nesteestä, joka oli kuitenkin palautunut nopeasti hoidon jälkeen. Hän kuoli munuaisvikaan. Dimensions-lehti oli koonnut tietoja yli 400 kiloa painaneista henkilöstä ja esittänyt myös valokuvia heistä. Lehti oli löytänyt yhteensä 26 henkilöä.
Lisätietoja:
Jaeken oireyhtymä
Klippel-Trenaunay-Weberin oireyhtymä
Lujan-Frynsin oireyhtymä
Proteus oireyhtymä
Synnynnäinen isopäisyys-ihomarmori-verisuoniluoma (M-CMTC)
Alton Museum of History and Art - Robert Pershing Wadlow - Alton's Gentle Giant
The
World's Heaviest People. Dimensions Online 25.6.1998
Tapaustutkimus 15q25.3-qter-trisomiasta (abstrakti) - Kim JH, Lee WM, Ryoo NH, Ha JS, Jeon DS, Kim JR, Kim JS, Lee SY, The Korean journal of laboratory medicine 2009 Feb;29(1):66-70
Laadittu (Kehitysvammahuollon BBS) 29.12.1997
Kari Viitapohja 25.12.2003, 30.10.2004