 | Kuulo- ja kehitysvammaisuus, silmä- ja sydänviat |
Vihurirokko-oireyhtymä
Raskauden aikaiset virussairaudet voivat vahingoittaa sikiön keskushermostoa. Tällaisista
infektioista tunnetuin on ollut vihurirokko.
Erityisen vaarallinen vihurirokko on raskauden alkuvaiheessa. Merkittävä
osa tartunnan saaneiden äitien lapsista vammautuu ainakin jossain
määrin.
Vihurirokkolapset ovat tavallista pienikokoisempia. Heillä esiintyy kuulovammaisuutta,
luuston ja silmänpohjien muutoksia, keskushermoston vaurioita, sydänvikoja
(avoin valtimotiehyt, keuhkovaltimon ahtauma, väliseinävauriot) ja
kehitysvammaisuutta.
Australiainen
Norman
Gregg kiinnitti huomiota silmämykiön samentumien (cataract;
harmaakaihi) lisääntymiseen alle puolivuotiailla lapsilla v, 1941. Hän otti
yhteyttä maan muihin silmälääkäreihin kokonaismäärän selvittämiseksi.
Sen jälkeen suoritetut lasten vanhempien haastattelut toivat esille
vihurirokkoepidemian ja lasten harmaakaihien syy-yhteyden.
Vihurirokon varhaisia tunnusmerkkejä ovat jatkuva kuumeilu ja joidenkin vasta-aineiden
lisääntyminen (immunoglobuliini) sekä alkuvaiheessa muutaman päivän ajaksi
kasvoille ja muuallekin ilmestyvät vaaleanpunaiset pistemäiset täplät.
Tartunnan itämisaika on pari viikkoa. Kuume ei tavallisesti ylitä 38,5 asteen
rajaa. Niskan ja korvantaustojen imusolmukkeet ovat laajentuneet.
Vuonna 1976 aloitetut yleiset vihurirokkorokotukset tekivät
vihurirokko-oireyhtymän hyvin harvinaiseksi
Suomessa. CDC:n (
Centers for Disease Control and Prevention)
lehdistötiedotteessa kerrottiin v. 2002, että USA:ssa oli raportoitu v. 2001
vain 19 uutta vammautumista, kun ilmoituksia oli tullut kymmenen vuotta aiemmin
1.401 kappaletta. Vuoden 1964 vihurirokko-epidemia oli aiheuttanut maassa12,5
miljoonaa tartuntaa, minkä seurauksena 2.000 lasta oli saanut aivotulehduksen (encephalitis)
ja 20.000 vihurirokko-oireyhtymän. Kansallinen rokotusohjelma käynnistyi v.
1969.
Robert-Gnansia kirjoitti
Orphanet-tietosanakirjan
artikkelissaan v. 2002, että Ranskassa oli todettu v. 1999 neljäkymmentä
raskaudenaikaista tartuntaa, joista 26 johti raskauden keskeytymiseen ja14
abortoitiin.
Hannu
Penttinen kirjoitti
Tohtori.fi-verkkosivulla
v. 1999, että tartunnan saaneen lapsen on oltava koulusta tai hoitopaikasta
pois noin 5 päivää ihottuman alkamisesta, jottei tauti tartu muihin. Virus
leviää hengitysilman myötä. Vihurirokon kansainvälisesti tunnettu nimitys
Rubella
on johdettu latinasta. Se tarkoittaa pientä punaista.
Lisätietoja:
Oireyhtymä TORCH
Vihurirokko, Hannu Penttinen, Tohtori.fi, nettisivu 2004
Rokotusinfo ry - Vihurirokko
JAMA Patient Page: Rubella, January 23/30, 2002 © 2003-2004 Medem, Inc.
Rubella (German Measles), Every Child By Two Web Site
Rubella.net, nettisivu 2004
Rubella, Elias Ezike, eMedicine
Prevention of congenital
rubella syndrome (CRS)(pdf)
Rubella, BIOME: The Hub for Internet Resources in the Health and Life Sciences
Congenital Rubella Syndrome, Susan Reef and Victor Coronado 1999, A-Z to Deafblindness
Congenital Rubella Syndrome, Elisabeth Robert-Gnansia, Orphanet 2002 (pdf)
Medical References: Rubella, March of Dimes Birth Defects Foundation Screening for Rubella-- Including Immunization of Adolescents and Adults, nettisivu 2004
Columbia University Medical Center
MEDLINEplus: Rubella
Rubella, BabyCenter
Measles/mumps/rubella
vaccine, NetDoctor.co.uk
Elimination of Rubella From the United States: A Milestone on the Road to Global Elimination
Survey
of the past history of measles and rubella and advocacy for vaccination and
certificates of vaccination at entry to kindergarten, primary school and junior
high school in Kurashiki City--to improve the vaccination rate, Terada K,
Niizuma T, Ogita S, Kataoka N, Kansenshogaku Zasshi. 2003 - PubMed
Laadittu (Kehitysvammahuollon BBS) 28.11.1997
Kari Viitapohja 13.12.2002. 22.8.2004