Rinnekoti-Säätiö

Kehitysvammahuollon tietopankki

hoitajapiirros

Toimeentuloturva kuntoutuksen ajalta

Alle 20-vuotiaan nuoren kuntoutusraha

Vajaakuntoisella 16 - 19-vuotiaalla nuorella on oikeus kuntoutusrahaan, jos nuoren tyäkyky ja ansiomahdollisuudet tai mahdollisuudet valita ammatti ja tyä ovat sairauden, vian tai vamman vuoksi olennaisesti heikentyneet ja hän tarvitsee tämän vuoksi tehostettua tyäkyvyn arviointia ja kuntoutusta. Edellytyksenä on lisäksi, että kotikunnassa on yhdessä nuoren, hänen huoltajansa ja tarvittaessa muiden asiantuntijoiden kanssa laadittu nuorelle henkilökohtainen opiskelu- ja kuntoutumissuunnitelma. Se toimitetaan maksutta Kelan toimistoon kuntoutusrahahakemuksen liitteeksi. Suunnitelmasta tulee ilmetä alustavat tiedot nuoren ammatillisen kuntoutumisen mahdollisuuksista ja tavoitteista sekä alustava koulutussuunnitelma. Suunnitelmaa tarkistetaan ja täsmennetään kuntoutusrahakauden aikana.

Nuoren kuntoutusrahan vähimmäismäärä oli 16,42 euroa päivässä vuonna 2005 ja 17,51 euroa päivässä vuonna 2007. Koulutuksen ja muun kuntoutuksen ajalta kuntoutusraha maksettiin täysimääräisenä. Kuntoutuspäätäksen antamisen ja kuntoutuksen, esimerkiksi. koulutuksen, alkamisen väliseltä ajalta ja kuntoutusjaksojen väliseltä ajalta kuntoutusraha maksettiin 20 prosentilla alennettuna.

Esimerkkitapaus

Kelan verkkosivulla (2010) esitettiin esimerkki siitä kun syntymästään saakka kehitysvammainen korotettua vammaistukea saanut lapsi täyttää 16 vuotta. Häntä hoitanut lääkäri arvioi, ettei hänellä ole mahdollisuutta ammatilliseen kuntoutukseen. Tälläin Kela myöntää hänelle kansaneläkkeen ja eläkettä saavan hoitotuen korotettuna. Tulot muuttuvat seuraavasti: Lapsen tuet ovat olleet lapsilisä 100 e/kk ja alle 16-vuotiaan korotettu vammaistuki 199,71 e/kk eli yhteensä 299,71 e/kk. Tuet 16-vuotiaasta alkaen ovat kansaneläke 584,13 e/kk (ei veroa, koska ei muita tuloja) ja korotettu eläkettä saavan hoitotuki 142,70 e/kk, yhteensä siis 726,83 e/kk.

Lisätietoja:

Kansaneläkelaitos
Suomen sähkäinen säädäskokoelma

Kari Viitapohja 26.2.2005, 22.3.2007, 1.12.2010


Rinnekoti-Säätiö | Kehitysvammahuollon tietopankki