Rinnekoti-Säätiö

Kehitysvammahuollon tietopankki

hoitajapiirros

Antinkartano


Antinkartano, Ravanintie 359, 28450 VANHA-ULVILA


Antinkartanoa hallinnoi Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, joka järjestää erikoissairaanhoitoa ja palveluja kehitysvammaisille sekä muille oppimisessa ja ymmärtämisessä tukea tarvitseville. Kuntayhtymä järjestää myös työllistämispalveluja, joiden tavoitteena on eri tavoin vajaakuntoisten tai muusta syystä työelämästä syrjäytyvien työllistäminen. Antinkartanossa oli STM:n selvityksen mukaan v. 2007 alussa 145 laitoshoidetttavaa.

Kuntayhtymän nettisivun (2008) mukaan Porin Hoivakoti avasi ovensa 26.1.1956, jolloin tarjolla oli 80 hoitopaikkaa. Tuota päivää pidetään Antinkartanon toiminnan alkuna. Nimi Antinkartano otettiin käyttöön  1968. Se on lainattu hoivakodin perustajalta, rovasti Antti Perheentuvalta. Pääosa Hoivakodin asukkaista oli lapsia, koska. laki kielsi laitoksia ottamasta huollettavaksi yli 16-vuotiaita muuten kuin poikkeustapauksissa. Ulvilassa osastot aloittivat vuonna 1956  kunnan vanhassa kunnalliskodissa ja kulkutautisairaalassa. Antinkartano oli alunperin Porin Diakonialaitoksen hoitama. Siirto kuntayhtymälle tapahtui v. 1974 .

Satakunnan erityishuoltopiiriin kuului 27 kuntaa v. 2008. Niissä oli asukkaita yhteensä noin 240.000. Kuntayhtymän nettisivun (2008) mukaan sen johtajana toimi Pekka Kauppinen. Häntä ennen johtajana oli työskennellyt mm. selkokirjailijana tunnetuksi tullut Pertti Rajala sekä kansanedustajanakin toiminut Antti-Veikko Perheentupa.

Satakunnan erityishuoltopiiri ja Satakunnan sairaanhoitopiiri yhdistyivät 1.1.2009 kunta- ja palvelurakennemuutoksesta annetun lain (169/2007) mukaisesti. Satakunnan erityishuoltopiirin toiminnot siirtyivät tukipalveluita lukuun ottamatta sairaanhoitopiirin sosiaalipalvelujen toimialueeksi, joka on itsenäinen taseyksikkö. Toimialueen tuottamat palvelut jakautuivat asiantuntijapalveluihin, asumis- ja kuntoutuspalveluihin sekä työ- ja päivätoimintaan. Henkilöstöä sosiaalipalvelujen toimialueella työskenteli 419. Projektipäällikkö Kaisu-Leena Raikisto ja projektipäällikkö Jouko Alinen mainitsivat (Erityishuoltopiirin ja erikoissairaanhoidon uudet asiakastyön yhteistoimintamallit – projektin väliraportti 2008) Kelan tilastoryhmän pääsuunnittelija Esko Ruhasen arvioineen, että piirin alueella olisi ollut kaikkiaan 1.200 kehitysvammaiseksi katsottavaa henkilöä. Sosiaalipalvelujen toimialuejohtajana työskenteli Pekka Kauppinen ja erityishuollon johtajana Merja Paavola sekä johtavana sosiaalityöntekijänä Heikki Mustonen.

Lisätietoja:

Kehitysvammaisten erityishuolto
Laitoshoito
Palvelujen tuottajien ja järjestöjen linkkilista
Markku Niemelä, Krista Brandt (toim.): Kehitysvammaisten yksilöllinen asuminen. Pitkäaikaisesta laitosasumisesta kohti yksilöllisempiä asumisratkaisuja. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2007:73, Helsinki 2008


Kari Viitapohja 19.10.2008, 7.12.2009


Rinnekoti-Säätiö | Kehitysvammahuollon tietopankki