Vuoden 1958 vajaamieslaki
Vuoden 1958 vajaamielislain mukaan vajaamieliseksi katsottiin henkilö, joka älyllisen vajavuutensa vuoksi on jatkuvan hoidon, erityisopetuksen, huollon tai ohjauksen tarpeessa. Vajaamielisillä tarkoitettiin syvästi, vaikeasti, ja keskiasteisesti kehitysvammaisia sekä lievemmin kehitysvammaisia, joilla oli vaikeita lisävammoja. Vajaamielishuollon sisältönä oli tutkimus, hoito, kasvatus, opetus, vajaamielisten valvonta. Toimintamuotoina olivat neuvonta, opetus, ohjaus ja kotihoidon ja -kasvatuksen tukeminen.Lain mukaan vajaamielisiä tuli huoltaa sitä varten perustetuissa kasvatuksellisten ja lääkinnöllisten periaatteiden mukaan toimivissa valtion sekä kuntien ja yksityisten vajaamielisten keskuslaitoksissa ja niihin kuuluvissa tai niiden valvonnan alaisissa opetus- tai muissa osastoissa, hoito-, työ- tai opetuskodeissa sekä laitosten valvonnan alaisena perhehoidossa. Laitosten lisäksi vajaamielisiä saattoi hoitaa myös päivähoitoloissa, joiden tuli olla keskuslaitoksen valvonnassa.
Vajaamielishuolto järjestettiin valtakunnallisesti. Tehtävää varten asetettiin Vajaamielishuollon suunnittelukomitea. Komitea julkaisi mietintönsä Vuonna 1961 ehdottaen maan jakamista 15 alueeseen muiden pohjoismaiden mallin mukaisesti. Jokaisella alueella tuli olla 300-600 vuodepaikkaa käsittävä keskuslaitos. Osan keskuslaitoksista tulisivat muodostamaan jo olemassa olevat vajaamielislaitokset. Komitean arvion mukaan paikkojen tarve oli 0,15 % kokonaisväestöstä eli noin 6600 paikka.
Laki kumottiin v. 1977.
Linkkejä:
Kehitysvammahuollon historiaa
EN 22.10.2008