 |
Vammaisten ihmisoikeudet
Vammaisten ihmisoikeuksia rajoitettiin yleisesti 1900-luvun alkupuolen lainsäädännössä mm. kieltämällä kehitysvammaisten avioliitot ja hyväksymällä pakkosterilisaatiot. Suomessa kehitysvammaisten suurimittainen eristäminen laitoksiin alkoi 1950-luvulla ja se saavutti huippunsa 1980-luvun alussa. Itsemääräämisoikeuden kieltäminen oli tavallista kaikessa kehitysvammahuollossa, koska asiakkaita verrattiin lapsiin tai heidän ei katsottu muutoin ymmärtävän tilaansa. Ennen 1950-lukua kehitysvammaisuus yhdistettiin usein myös rikollisuuteen liittyviin perinnöllisyystekijöihin.Laki kehitysvammaisten erityishuollosta säädettiin v. 1977. Kehitysvammainen henkilö nähtiin siinä erilaisten toimenpiteiden kohteena. Vuoden 1987 vammaispalvelulaissa kehitysvammaisilta evättiin monia oikeuksia toimintakykyyn liittyvin perustein.
Åbo Akademin ihmisoikeusselvitys
Jukka Kumpuvuori ja Marika Högbacka selvittivät Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutissa v. 2002-2003 vammaisten ihmisoikeuksien toteutumista Suomessa. Tutkimuksessa tarkasteltiin sosiaali- ja terveyspalveluja, liikkumisvapautta ja työelämää. Hankkeen rahoittajana oli sosiaali- ja terveysministeriö. Ohjausryhmään kuuluivat Catarina Krause, Martin Scheinin, Aini Kimpimäki ja Kalle Könkkölä.Vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksiin oli kiinnitetty 1990-luvulla huomiota ympäri maailmaa ja monissa valtioissa oli säädetty vammaisten syrjinnän kieltäviä lakeja. Suomen perustuslakiin otettiin v.1995 kielto syrjiä ketään vammaisuuden perusteella. YK:n mukaan maailmassa oli kaikkiaan 500 miljoonaa vammaista ihmistä.
Kumpuvuoren ja Högbackan laatima raportti oli 140 sivua pitkä. Siinä nojauduttiin YK:n vuoden 1971 kehitysvammaisten oikeuksien ja vuoden 1975 vammaisten oikeuksien julistukseen. Niiden lähtökohtanahan oli, että vammaisilla tulee olla samat oikeudet kuin muillakin ihmisillä.
Suomen vuoden 1987 vammaispalvelulaki turvasi ensimmäistä kertaa vammaisille erityisen oikeuden saada tiettyjä palveluja. Kirjoittavat käyttivät taloudellisista, sosiaalisista ja sivistyksellisistä oikeuksista nimitystä TSS-oikeudet. TSS-oikeuksille oli ominaista, että julkisella vallalla oli velvollisuus toimenpiteisiin oikeuksien takaamiseksi. Kunnalliset sosiaali- ja terveyspalvelut jaettiin joko yleiseen tai erityiseen järjestämisvelvollisuuteen perustuviksi. Niistä viimeksi mainittujen katsottiin ylittävän kunnan talousarvion sitovuuden (asiakkaan subjektiivinen oikeus). Käytännössä kuntien viranomaiset saattoivat kuitenkin vaikuttaa palvelujen sisältöön ja osin niiden myöntämiseenkin. Vammaiset olivat siten keskenään eriarvoisessa asemassa eikä hankala muutoksenhakujärjestelmä paljon auttanut.
Vammaisten liikkumisvapautta pidettiin itsenäisen elämän saavuttamisen kannalta tärkeänä. Sen esteiksi nähtiin liikuntarajoitteisten kannalta hankalat katuratkaisut, liikennevälineet ja rakennukset. Kuntien järjestämien vammaisten yhteiskuljetusten (MYK) katsottiin loukkaavan vammaisten yksityisyyttä. Vammaisen mahdollisuutta valita kotipaikkansa pidettiin muihin kansalaisiin verraten puutteellisena.
Kirjoittajat totesivat, että merkittävä osa työkykyisistä vammaisista henkilöistä oli työttömänä ja he joutuivat näin elämään julkisen vallan tuen varassa. Yhtenä syynä pidettiin syrjintää. Suomessa ei ollut nimenomaista lakia, joka olisi suojannut syrjinnältä pelkästään vammaisuuden perusteella. Yleinen syrjintäkielto johdettiin perustuslaista. Vuonna 1995 oli säädetty rikoslain 47 luku, jolla työelämässä tapahtuvan syrjinnän kriminalisointi siirrettiin rikoslakiin. Se oli katsottu perustelluksi, koska työ oli kansalaisten näkökulmasta keskeinen elämän osa-alue, jonka osalta oli syytä suojata vahvemmin syrjinnältä kuin silloin kun on kyse syrjinnän rangaistavuudesta yleensä. Epäkohtana pidettiin sitä, ettei vammaisuutta mainittu työsopimuslain syrjintäperusteiden listalla.
Raportissa kuvattiin työvoimahallinnon, kansaneläkelaitoksen ja kunnallisen sosiaalitoimen vammaisten työllistämistä tukevia ja työn järjestämistä koskevia säädöksiä. Sana suojatyö poistui lainsäädännöstä v. 2002 ihmisarvoa loukkaavana samalla kun kun vuodelta 1964 peräisin ollut invalidihuoltolaki lopullisesti kumottiin. Uudet säännökset sisällytettiin sosiaalihuoltolakiin. Julkinen työvoimapalvelu saattoi korvata työnantajan erityisjärjestelyjä. Erityisjärjestelyistä työpaikalla maksettavan tuen enimmäismäärä oli 2500 euroa henkilöä kohden. Mikäli kyseessä oli vaikeavammainen henkilö, maksimimäärä voitiin ylittää korkeintaan 1000 eurolla.
Vammaisten työtoimintaa järjestettiin sekä sosiaalihuoltolain että kehitysvammalain nojalla. Niissä vammaiselle muodostui työsuhteen asemesta huoltosuhde. Raportissa kyseenalaistettiin työtoiminnan toteuttaminen kahden sosiaalilain puitteissa. Tasa-arvoisemman työelämän uskottiin edellyttävän entistä aktiivisempia tukitoimia.
Esiselvitys suositti pakkohoitojen karsimista vammaispalveluista
Jukka Kumpuvuori teki 1.1.–30.6.2004 sosiaali- ja terveysministeriön tilauksesta juridisen esiselvityksen vammaispalvelulain ja kehitysvammalain sovittamiseksi yhteen. Kumpuvuori katsoi, että erityishuollon sisältö kuului pääsääntöisesti kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin. Tulkintaa puolsi lain 34 §:n säännös, jossa edellytettiin, että jokaista erityishuollon tarpeessa olevaa henkilöä varten oli hyväksyttävä erityishuolto-ohjelma huollon yksilölliseksi toteuttamiseksi. Toisaalta oikeuksia eri palveluihin ei ollut määritelty, toisin kuin vammaispalvelulaissa. Vammaispalvelulaki tuntui edelleen toimivalta, kehitysvammalaki taas vanhanaikaiselta.Selvityksessä katsottiin, että tahdonvastaista hoitoa ei tulisi sisällyttää vammaislakiin, toisin kuin kehitysvammalaissa oli tehty. Sen sijaan vammaislain tulisi palvella vammaisten osallistumisen ja itsemääräämisoikeuden edistämistä. Kumpuvuori ei pitänyt laitoshoitoa vammaispalveluihin soveltuvana toimintatapana.
Kumpuvuoren lakiluonnos yhdestä vammaislaista poikkesi monien kehitysvammajärjestöjen edustajien kannanotoista, joissa oli esitetty Ruotsin mallin mukaista lainsäädäntöä. Niissä oli haluttu turvata kehitysvammaisten oikeudet paremmin omalla lailla. Lakiluonnos sisälsi vaikeavammaisten asumispalvelujen, henkilökohtaisten avustajien, apuvälineiden, kuljetuspalveluiden ja tulkkipalvelujen erityisen järjestämisvelvoitteen. Mielenkiintoisia piirteitä olivat työtoiminnan jättäminen sosiaalihuoltolain piiriin sekä päivätoiminnan kytkeminen osaksi sopeutumisvalmennusta. Myös ajatus normaalin vanhenemisen kautta liikuntarajoitteisiksi tulleiden henkilöiden kuljetuspalvelun siirtämisestä muun kuin vammaislainsäädännön puitteisiin herätti huomiota.
Kehitysvammasurmat kiinnittivät huomiota
Iltalehti välitti 11.9.2007 STT:n uutisen, jonka mukaan Pieksämäen käräjäoikeudessa luettiin syytteet kolmelle hoitajalle kuolemantuottamuksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.Vaikeasti kehitysvammainen 32-vuotias mies hukkui kylpyammeeseen Vaalijalan kuntayhtymän kuntoutuskeskuksessa Pieksänmaalla lokakuussa 2005. Onnettomuus tapahtui, kun potilaan omahoitajat olivat poistuneet kylvetyksen aikana hetkeksi huoneesta. Kahden omahoitajan lisäksi syytteessä on myös yksi osaston sairaanhoitaja, jonka syyttäjä katsoo myös laiminlyöneen hoitoturvallisuuden.
Uutisointi seurasi aiemmin Ylisten kuntoutuskeskuksessa Ylöjärvellä ja Lehtimäen opistossa tapahtuneita kehitysvammaisten murhia.Kehitysvammaisten Tukiliitto totesi 5.9.2007, että Lehtimäen opistossa sattunut insuliinikuolema oli uusin osoitus laitosten vakavasta resurssipulasta. Ammattitaitoisen henkilökunnan puute on kyseisessä oppilaitoksessa oli ollut pitkään ankara. Vammaisten henkilöiden oikeusturva – ja myös henki – on akuutissa vaarassa niin kauan, kunnes päättäjät ottavat resurssipulan vakavasti, liitto totesi.
Lisätietoa:
Alkuperäinen laki kehitysvammaisten erityishuollosta
Juridinen esiselvitys vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhteen sovittamisesta, Jukka Kumpuvuori, SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ, Helsinki 2004 (pdf)
Kehitysvammahuollon historia
Kehitysvammahuollon pakkotoimenpiteet puhuttavat
Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminta
Laitoshoito
Sopeutumisvalmennus
Sosiaalityön historia
Suomen sähköinen säädöskokoelma
Ruotsin kehitysvammahuolto perustuu kansalaisoikeuksiin
Vammaispalvelulaki
VAMMAISTEN HENKILÖIDEN IHMISOIKEUDET SUOMESSA, Jukka Kumpuvuori ja Marika Högbacka, Ihmisoikeusinstituutti – Institutet för mänskliga rättigheter Åbo Akademi 2003
Kari Viitapohja 17.8.2004, 12.9.2007