Kehitysvammahuollon tietopankki

hoitajapiirros

Aamu- ja iltapäivätoiminta

Perusopetuslakiin lisättiin v. 2003 luku 8 a, jolla säädettiin koulun aamu- ja iltapäivätoiminnasta. Muutos astui voimaan v. 2004.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena oli tukea kodin ja koulun kasvatustyötä sekä lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua. Lisäksi aamu- ja iltapäivätoiminnan tuli edistää lasten hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja lisätä osallisuutta. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tuli tarjota lapsille monipuoliset mahdollisuudet osallistua ohjattuun ja virkistävään toimintaan sekä mahdollistaa lepo rauhallisessa ympäristössä, ammattitaitoisen ja tehtävään soveltuvan henkilön valvonnassa.

Opetushallituksen tehtäväksi tuli päättää aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä (aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet).

Maksu enintään 80 euroa

Laissa säädettiin, että aamu- ja iltapäivätoiminnasta voidaan määrätä kuukausimaksu. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä, joka saa olla 60-80€/kk euroa. Maksu voidaan periä jokaiselta sellaiselta kuukaudelta, jona lapsi osallistuu aamu- tai iltapäivätoimintaan. Jos aamu- ja iltapäivätoimintaa annetaan enintään 10 päivänä kuukaudessa, peritään vain puolet maksusta. Samoin jos lapsi ei sairautensa vuoksi voi kalenterikuukauden aikana osallistua aamu- tai iltapäivätoimintaan yli 10 päivänä, maksusta peritään vain puolet. Jos sairaudesta aiheutuva poissaolo kestää koko kalenterikuukauden, maksua ei peritä. Jos lapsi ei muusta syystä osallistu toimintaan koko kalenterikuukautena, maksuna peritään puolet kuukausimaksusta. Toimintaan osallistumisesta ei voida periä muita maksuja.

Kehitysvammaiset erikoisasemassa

Maksu voitiin jättää perimättä tai sitä voitiin alentaa, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen oli syytä.

Tukiviesti-lehdessä (2005) kirjoitettiin, että säädöksestä huolimatta kehitysvammaisten koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta tuli järjestää edelleen kehitysvammaisten erityishuoltona.

45.000 lasta

Kuntaliiton verkkosivulla (2010) kerrottiin, että manner-Suomen kunnista yli 97 % järjesti aamu- ja iltapäivätoimintaa. Toiminnan piirissä on yli 45.000 lasta. Kuntien lisäksi palvelua järjestävät mm. urheiluseurat, seurakunnat, vanhempainyhdistykset ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Esa Iivonen kirjoitti selvityksessään (2009), että perusopetuslain mukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan tilastoidut kustannukset olivat 55.591.000 euroa vuonna 2007, ja toimintaan osallistui 42.517 lasta, joten lasta kohden kustannukset olivat 1.308 euroa vuodessa. Iivonen mainitsi, että opetustoimen kustannustilaston mukaan kaksi kolmasosaa aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaiskustannuksista meni kunnan itsensä järjestämään toimintaan ja kolmasosa kustannuksista seurakuntien, järjestöjen ja yritysten järjestämään toimintaan. Aamu- ja iltapäivätoiminnasta järjestettiin kunnan omana toimintana 67%, kunnan avustamana toimintana 26% ja ostopalveluna 8%.

Iivonen kertoi edelleen, että syyskuussa 2008 toimintaan osallistui 27.249 (48%) perusopetuksen ensimmäisen vuosiluokan oppilaista. Toisen vuosiluokan oppilaista toimintaan osallistui 15.718 (27,3%). Vuosiluokkien 3.– 9. erityisopetukseen otetuista tai siirretyistä oppilaista toimintaan osallistui 1.789 (4,7%).
Toimintaan osallistuneet lapset ja heidän vanhempansa olivat olleet keskimäärin varsin tyytyväisiä.

Ohjaajan kelpoisuusvaatimukset

Terhi Huikari (2010) kirjoitti, että aamu- ja iltapäivätoiminnassa ohjaajana toimimaan on kelpoinen henkilö, joka on suorittanut tehtävään soveltuvan korkeakoulututkinnon, opistoasteen tutkinnon, ammatillisen perustutkinnon tai sitä vastaavat aikaisemmat opinnot, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon ja jolla on koulutuksen yhteydessä hankittu tai kokemuksella osoitettu taito toimia lapsiryhmän ohjaajana. Lisäksi henkilö, jolla on kelpoisuus antaa luokanopetusta, esiopetusta, erityisopetusta, aineenopetusta tai toimia oppilaanohjaajana, on myös kelpoisuus toimimaan aamu- ja iltapäivätoiminnassa ohjaajana

Lisätietoja:

Aamu- ja iltapäivätoiminta osaksi koulun toimintakulttuuria - Jorma Joki-Korpela - EriKa 4/2004
Alasuutari, M: Kuka lasta kasvattaa? Helsinki: Gaudeamus 2003
Honkanen, Eija & Suomala, Anne: Oppilashuollon käsikirja. Helsinki: Tammi 2009
Huikari, Terhi: Perehdytyskansio iltapäiväkerhoon. Opinnäytetyö. Laurea-ammattikorkeakoulu 2010
Idänpään-Heikkilä , Ulla – Outinen, Maarit – Nordblad, Anne – Päivärinta, Eeva – Mäkelä, Marjukka: Laatukriteerit - Suuntaviivoja tekijöille ja käyttäjille. Aiheita-monistesarja 20/2000, Stakes 2000 (verkkojulkaisu ja moniste)
Iivonen, Esa: Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan lainsäädännön toimivuus, toiminnan laatu ja muutostarpeet. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:8
Kaskela, Marja – Kekkonen, Marjatta: Kasvatuskumppanuus kannattelee lasta – Opas varhaiskasvatuksen kehittämiseen. Stakes 2006

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan käsikirja. Nuori Suomi 2004
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2004 - OPH
Kettunen, Satu: Aamu-ja iltapäivätoiminnan käsikirja. Päivä osakeyhtiö 2004
Kenttälä, Marjo: Koulun kerhokäsikirja. Kerhokeskus – koulutyön tuki ry 2008
Kunnat.net - Aamu- ja iltapäivätoiminta
Lahden kaupunki - Perusopetuslain mukainen ulaisten aamu- ja iltapäivätoiminta. Toimintasuunnitelma 1.8.2009 –
Luukkonen Liisa (toim): Jokapäiväinen leipä, lepo ja leikki – Kirkon aamu- ja iltapäivätoiminnan käsikirja. Lasten Keskus Oy 2008

Ojala, Mikko: Varhaiskasvatuksen perusteita ja haasteita. Helsinki: Kirjayhtymä Oy 1993
Opetushallitus - OPH: Aamu- ja iltapäivätoiminta
Pulkkinen Lea, Pohjola Kirsi, Kotamäki Niina ja Launonen Leevi: Kunnallisen aamu- ja iltapäivätoiminnan ensiaskeleet - Jyväskylän yliopiston perhetutkimuskeskus 2005
Pulkkinen, Lea: Mukavaa yhdessä – Sosiaalinen alkupääoma ja lapsen sosiaalinen kehitys. PS-kustannus 2002
Rajala, Riitta (toim.): Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Helsinki: Opetushallitus 2007
Rajala, Riitta (toim.): Lapsen parhaaksi - tukea ja laatua aamu- ja iltapäivätoimintaan. Opetusministeriö. Opetushallitus 2006
Rödstam, M: Lapsen kehitys 7-12 vuotta. Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset. Keuruu 1992

Suomen sähköinen säädöskokoelma
Sällilä, Maria: Moniammatillisen yhteistyön kehittäminen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnassa Tampereella - Nuttu 2.1 Kehittämisprojekti ja siihen liittyvät opinnot - Tampereen yliopisto. Sosiaalityön tutkimuksen laitos 30.11.2009
Tampereen kaupungin aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma. Koulutuslautakunta 2006
Vantaa - Aamu- ja iltapäivätoiminta
Virmakari, Martta: Aamu- ja iltapäivätoiminta suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa - Tutkimus seurakuntien aamu- ja iltapäivätoiminnasta. Kirkkohallitus 2007
Vuoden 2004 lakimuutokset, Tukiviesti, helmikuu 2005<

Kari Viitapohja 26.2.2005, 17.12.2010


Kehitysvammaisten Uudenmaan tukipiiri ry. * Kehitysvammahuollon tietopankki