Vajaamielishoitajat
Sosiaali- ja terveydenhuollon perustutkinnon suorittaneita työskenteli kunta-alalla v. 2003 noin 63.000. Heistä joka toisella oli lähi- tai perushoitajan tutkinto. Yleisin ammattinimike oli perushoitaja. Seuraavana tulivat lastenhoitaja, kodinhoitaja ja hoitaja. Kehitysvamma- ja vajaamielishoitajia oli 2.356. Kumpikin viimeksi mainituista tutkinnoista oli lakkautettu. Kuntatyönantaja-lehden (3/2004) mukaan vajaamieslishoitajia 850.
Sirkka Komulainen kirjoitti Rinneviestissä (5/2004) Rinnekodin vajaamielishoitajakoulutuksen alkamisesta v. 1963. Hän kertoi, että koulutukseen otettiin 20 opiskelijaa. Pääsykoetta ei pidetty eikä oppikirjoja ollut. Valintaperusteena oli harjoittelu alalla.
Diakoniaopiston vajaamielishoitajakoulutus alkoi Helsingissä v. 1975. Tavoitteena oli kouluttaa työntekijöitä kehitysvammaisten hoidon ja huollon alueelle. Koulutus oli kolmen lukukauden mittainen. Rinnekodissa annettu koulutus lopetettiin samana vuonna. Diakonissalaitoksen sosiaalialan oppilaitoksessa alkoi kehitysvammaohjaajakoulutus. v. 1994.
Kuntatyönantajan (2004) mukaan kehitysvammahuollon työpaikkoja olivat asuntolat, laitokset, hoitokodit, pienryhmäkodit, tukikodit sekä työ- tai toimintakeskukset. Niissä työskentelevien ammattinimikkeet olivat useimmiten hoitaja tai ohjaaja. Työministeriön nettisivulla (2004) kerrottiin, että ohjaajan työ sisälsi kuntouttamista, opettamista ja harjaannuttamista, liikunnan ja askartelun ohjaamista sekä huolenpitoa asiakkaan päivärutiinien sujumisesta. Uralla saattoi edetä työryhmän vetäjäksi, vastaavaksi hoitajaksi, vastaavaksi ohjaajaksi, laitoksen apulaisjohtajaksi ja johtajaksi.
Kunta ja Me-lehti (2004) haastatteli vanhanajan vajaamielishoitajaksi esittäytynyttä Riitta Ala-Tuuhosta. Hän oli aloittanut työuransa 17-vuotiaana Ylisten keskuslaitoksessa. Haastatteluhetkellä Ala-Tuuhonen työskenteli Helsingin kaupungin Killinmäessä. Työpaikkana oli Sampola, viisipaikkainen autististen nuorten aikuisten osasto. Hoitajia oli kaksi aamuvuorossa, samoin iltavuorossa. Yövuoroa valvoi toisen osaston kanssa yksi yhteinen hoitaja. Päivävuorossa oli lisäksi yksi ohjaaja. - Killinmäki on koti, monelle vauvasta vanhuuteen, siksi emme puhu osastoista emmekä potilaista, Ala-Tuuhonen mainitsi lehdessä.
Suuntautumisvaihtoehtona vammaishoito ei ollut muodikasta. Ala-arvoisen pieni palkka oli Ala-Tuuhosen mielestä suuri ongelma, tuskin 1 480 euron peruspalkka ei houkutellut nuoria. Hoitotyö kehitysvammalaitoksessa tarjosi kuitenkin ammatillisia haasteita. Sampolan hoitajat olivat kouluttautuneet autistiseen hoito-osaamiseen ja erilaisiin kuntouttaviin menetelmiin, kuten aistikuntoutukseen.
Ammattiliitto Superin tilastoselvityksen (2003) mukaan kehitysvamma-alan määräaikaisilla hoitajilla oli muita harvemmin perustutkinto. Työministeriön nettisivulla (2004) kerrottiin, että julkisen sektorin työllisyystilanne oli heikentynyt nopeasti. Virkoja, toimia ja sijaisuuksia ei täytetty, vaan työt pyrittiin hoitamaan toimipaikkojen sisäisillä järjestelyillä olemassaolleen henkilöstön voimin. Vastavalmistuneiden oli vaikea sijoittua koulutustaan vastaaviin töihin. Työntekijöiden keski-ikä oli 44 vuotta.
Helsingin sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksen nettisivulla (2005) kerrottiin 120 opetusviikon mittaisesta lähihoitajatutkinnosta, joka pätevöitti kehitysvamma-alan hoitotehtäviin. Siihen sisältyi 40 opintoviikon mittainen erikoistumisjakso, jossa yhtenä erikoisalana oli vammaistyö. Muita erikoistumisvaihtoehtoja olivat asiakaspalvelun ja tietohallinnan koulutusohjelma, ensihoidon koulutusohjelma, kuntoutuksen koulutusohjelma, lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelma, mielenterveys- ja päihdetyön koulutusohjelma, sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelma, suu- ja hammashoidon koulutusohjelma sekä vanhustyön koulutusohjelma.
Kemi-Tornion ammattioppilaitoksessa opiskelleet Helena, Maria,
Rauni ja
Vuokko kirjoittivat opetushallituksen Edu-verkkosivulla
(2003), että lähihoitajan
pitää tuntea anatomian ja fysiologian, erilaisten terapioiden (mm. puhe-,
musiikki-, toiminta-
ja fysioterapian) sekä
erilaisten korvaavien
kommunikaatiomenetelmien perustiedot. He korostivat myös
empaattisuuden ja
eettisten arvojen merkitystä.
Lisätietoja:
Diakoniaopiston
historiaa, Helsingin Diakoniaopisto, nettisivu 2005
Hyvinvointialan koulutuksen 50-vuotisjuhla Rovaniemellä, Rovaniemen ammattikorkeakoulu (RAMK) 13.11.2006
Mari Stenlund: Rinnekotiin ei tultu piiloon, vaan töihin. Viesti, Helsingin Diakonissalatos 4.2007Leena Elomaa: Vammaistyön laatuohjelma–projekti, Valo1- / Valo2–hankkeet, 1.3.2005 – 30.6.2007, loppuraportti, Jyväskylän ammattiopisto 2007
Helsingin
sosiaali- ja terveysalan oppilaitos, HESOTE 2005
Kehitysvammahoitaja
Riitta työstään: "Laitostunut ja tyytyväinen", Kunta ja Me 2/2004
EDU
- Lähihoitaja-opiskelijat kirjoittavat, 2003
Kunta-alan
ammatit tutuiksi, Kuntatyönantaja 3/2004 (pdf)
OHJAAJA
- SOSIAALIALA, Työministeriö 2004
Terveys-
ja sosiaalialan perustutkinnon suorittaneet, Tilastoselvitys
kunta-alalla
työskentelevistä ja työttömistä lokakuussa 2003, Super 2004 (pdf)
Kari Viitapohja 20.3.2005, 23.10.2008