Kehitysvammahuollon tietopankki

hoitajapiirros

Suggestopedia

Savonlinnalaisen Linnalan Setlementin verkkosivulla kerrottiin (2004), että suggestopedia on tehokas tapa oppia kieliä. Bulgarialaisen psykiatrin Georgi Lozanovin kehittelemä menetelmä on levinnyt useisiin Länsi-Euroopan maihin, myös Yhdysvaltoihin ja Australiaan. Suomessa se on ollut käytössä 80-luvun alusta ensisijaisesti aikuisopiskelijoiden kielten opetuksessa, mutta sitä on hyvin tuloksen kokeiltu myös kouluissa.

Suggestopedian apukeinoja ovat rentouduttava musiikki, opetettavan aineksen mieleen painamisen miellyttävät puitteet, tekemällä oppiminen, elämyksellisyys ja dramatisointi. Mieleen painamisen ja muistamisen uskotaan paranevan, koska oppimistapahtumaan liittyy positiivisia mielleyhtymiä ja toiminnallisuutta.

Lozanov kertoi kirjassaan (Suggestopedia - uusi hämmästyttävä tapa oppia 1980) suggestopediaa hyödyntäneiden koululaisten edistyneen 2 - 3 kertaa muita nopeammin. Sofian Suggestologisessa Instituutissa oli todettu, että menetelmä soveltui myös esimerkiksi kivun tunteen poistamiseen tai lieventämiseen. Kaiken taustalla oli, että koululainen rentoutui mielihyväorkestraation valtaan. Hän suhtautui asioihin samalla tapaa uteliaasti ja leikkien kuin pieni lapsi eivätkä sosiaalistumisen mukanaan tuomat estot kahlinneet hänen luovaa tarmoaan.

Mauri Mykkänen käytti kehitysvammaisten opetuksessa 1980-luvulla Karkkilan harjaantumiskoulussa myös suggestopedialle tyypillisiä elementtejä.

Markku Siivola kirjoitti 1987, että suggestopedian ongelmana on sen vaativuus opettajan kannalta. Hän totesi, että opettajilla eivät rahkeet riitä. Niinkuin pedagogian, niin on psykoterapiankin tieteellinen ilmasto täynnään toinen toistaan jalompia ajatuksia ihmisen auttamisesta, mutta kun henkilökunta on joka jumalan kunnallisessa mielisairaalassa sitä samaa paikkakunnalta haalittua kotirouvaa ja muuta maallikkoa, mukana muutaman kuukauden kurssin käyneitä terapeuttiplanttuja, niin mitä siitä sellaisesta tulee? Eikä pitkäkään koulutus takaa muuta kuin että on lukenut viimeisimmät tilastot bushmannien seksuaaliuninen prosentuaalisesta ikäluokkajakautumasta. Aitoa ymmärrystä ei mikään koulutus takaa.

Siivola arveli, että  suggestopedian hienoin, aidoin ja elävin ydin on tuomittu lepattamaan aina säästöliekillä.

Suggestopedia tunnetaan myös SALT-menetelmänä (Suggestive Accelerative Learning Technique). 

Lisätietoja:

Onnenkieli Oy - Suggestopedinen kielten opetus
Suggestology and Suggestopedy By Dr. Lozanov
"Suggestopedia" and Accelerative Language Teaching/Learning The Links by Kaz Hagiwara
MITÄ SUGGESTOPEDIA ON, Linnalan Setlementti
Suggestopedia - oppimisen vallankumous, Markku Siivola
Suggestopedia - uusi hämmästyttävä tapa oppia, Georgi Lozanov, Gummerus 1980
Suggestopedinen opetuskeskus Oy, nettisivu 2004

Kari Viitapohja 30.11.2004

 


Kehitysvammaisten Uudenmaan tukipiiri ry. * Kehitysvammahuollon tietopankki