Ratkaisukeskeinen lyhytterapia
Matti
Tiusanen kirjoitti lääkäriasema Pulssin verkkosivulla (2004), että ratkaisukeskeisellä lyhytterapialla tarkoitettiin ongelmien ja kriisitilanteiden hoitotapaa, jossa ratkaisujen etsimiseen keskittymällä saatiin nopeammin tuloksia. Tällaista lähestymistapaa olivat levittäneet Suomessa psykiatri Ben
Furman ja valt. kand. Tapani
Ahola 1980-luvun lopulta lähtien.
Tyäterveyshuollon erikoislääkäri Tiusanen mainitsi artikkelissaan, että "ratkaisukeskeinen terapia on yksi lyhytterapian haara, joka pohjautuu yleiseen systeemiteoriaan sekä MRI:n (Mental Research Institute) ja Milton
Erikssonin kehittämiin toimintatapoihin. Ratkaisukeskeinen toimintatapa ei ole luonteeltaan tavallista "terapiaa", vaan kyseessä on pikemminkin erityinen keskustelutapa lähestyä ongelmia ja niiden ratkaisuja. Ongelmia ratkotaan keskittymällä tavoitteiden asettamiseen, myänteisiin muutoksiin ja onnistumisiin. Onnistumistilanteita tarkastellaan kysymällä, missä on onnistuttu, miten se on havaittavissa, minkälaisten keinojen avulla se on tapahtunut ja miten onnistumisten todennäköisyyttä voitaisiin lisätä".
Mielenterveysverkkolehdessä kerrottiin v. 2004, että lyhytkestoinen terapia oli ollut osalle avohoitopotilaista riittävä hoitomuoto. Sen avulla oli voitu vähentää merkittävästi masennuksen ja ahdistuneisuuden oireita. Vajaa puolet potilaista oli parantunut vuoden aikana lyhytterapian aloittamisesta. Kirjoitus perustui Helsingin psykoterapiaprojektiin, jossa verrattiin kahden lyhytterapian ja yhden pitkäkestoisen terapian vaikuttavuutta masennustilojen ja ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa. Helsingin psykoterapiaprojekti oli Kelan, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, Biomedicum Helsinki -säätiän, Kuntoutussäätiän ja Kansanterveyslaitoksen aloittama yhteistyätutkimus. Se käynnistyi v. 1994 ja sen oli määrä päättyä v. 2006. Tutkimusprojektiin oli valittu 326 iältään 20 - 46-vuotiasta masennustilasta tai ahdistuneisuushäiriöstä kärsivää avohoitopotilasta Helsingin seudulta. Kahden vertaillun lyhytterapiamuodon välillä ei havaittu v. 2004 mennessä vaikuttavuuden suhteen eroja.
Muutoksen avaimet
Auli
Mauriala kirjoitti Tiimi-lehdessä v. 2000, että lyhytterapian ajatuksia tuotiin julki ensimmäistä kertaa kirjassa Change, joka on suomennettu 1979 nimellä Muutoksen avaimet. Sen kirjoittajina oli kalifornialaisen hoito- ja tutkimuslaitoksen Mental Research Instituten (MRI) tyäryhmä Paul
Watzlawick, John
Weakland ja Richard
Fisch.
MRI:ssa pohditut ajatukset tulivat Suomeen yhdysvaltalaisen pastorin ja terapeutin John
Frykmanin myätä 1973. Niitä ryhdyttiin toteuttamaan ensimmäiseksi A-klinikkasäätiän nuorisoasemilla. Tyäskentelin 1970-luvun puolivälissä Tampereen A-klinikan sosiaaliterapeuttina ja muistan hyvin säätiän kouluttajana toimineen Taisto
Silvennoisen värikkäät kuvaukset Frykmanin menettelyistä. Pohdimme niitä paljon tyäyhteisässä. Yhtymäkohta kyberneettiseen tasapainoteoriaan vaikutti mielenkiintoiselta. Alkoholismia tarkasteltiin tuolloin usein perheen sosiaalisten roolien tasapainotilan kannalta. Yhden perheenjäsenen juopottelun nähtiin muuttavan perheenjäsenten keskinäisiä suhteita siten, että uudelleen muotoutunut roolien keskinäisjärjestys pyrki vakiintumaan ja estämään mahdollista raitistumista. Toimintakyvytän isä tai äiti saattoi menettää asemansa ainakin osittain lapselleen tai aviopuolisolleen eikä aseman uusi haltija ollut valmis luovuttamaan sitä takaisin, koska se merkitsi samalla hänen arvoasemansa heikkenemistä.
Uudenmaan erityishuoltopiirissä avohuollon ohjaajana 1980-luvulla toiminut Pirjo
Rintala kiinnostui ratkaisukeskeisestä lyhytterapiasta. Hän pohdiskeli lapsen vammautumisen vaikutuksia perhetilanteeseen ja vammaisperheiden arjen erilaistumiseen.
Kehitysvammaisten Tukiliiton suunnittelija Esa
Nyman mainitsi Lohjan kaupungin ensitietoseminaarissa 24.9.2004 ratkaisukeskeisen asiantuntemuksen tarpeellisuudesta vammautumisen kriisivaikutusten lieventämisessä.
Itsenäistäkin menettelyä tarjolla
Lyhytterapiaa oli käytetty 2000-luvulle tultaessa lähinnä psykiatrisessa sairaanhoidossa, päihdetyössä, vaikeiden perhetilanteiden selvittelyssä ja käyttäytymisongelmien hoidossa. Sen suosio oli perustunut paljolti hoitomuodon taloudellisuuteen. Ben Furman julkaisi internetissä GoalGallery-nimisen ohjelman kesällä 2004. Se tarjosi kiinnostuneille mahdollisuuden kokeilla ratkaisukeskeistä menettelyä itsenäisesti.
Michel
Segerberg mainitsi verkkosivullaan (2010), että ratkaisukeskeinen lyhytterapiaa on kutsuttu myäs voimavarakeskeiseksi terapiaksi. Paul
Knekt totesi Kelan tiedotteen (2006) mukaan Psykoterapiatutkimuksen päivillä, että sekä pitkä- että lyhytkestoiset psykoterapiat vähentävät masennus- ja ahdistuneisuusoireita. Hän piti niitä kuitenkin riittävänä hoitomuotona vain osalle potilaista: noin puolet potilaista oli parantunut kolmen vuoden aikana terapian aloittamisesta. Knektin mukaan lyhytterapiat tehosivat nopeasti hoidon aikana. Pitkäkestoinen terapia sen sijaan vähensi potilaan oireita ja tehosti toipumista lyhytkestoisia terapioita paremmin hoidon lopussa.
Lääkärilehdessä (2008) kerrottiin, että v. 2007 Kelan korvaamaa psykoterapiaa sai 13.000 henkilöä. Kustannukset olivat 20,5 miljoonaa euroa, josta harkinnanvaraisena kuntoutuksena myännetyn terapian osuus oli 18,9 miljoonaa. Kelan korvaaman psykoterapian kustannukset olivat kasvaneet 27% vuodesta 2004 vuoteen 2007.
Lisätietoja:
Furman Ben: Lyhytterapia ja perheterapia. Otava, Helsinki 1987
Furman Ben & Ahola Tapani: Taskuvarkaat nudistileirillä. Kumous terapiamaailmassa - ai-ai, Helsinki 1998
Kun lyhytterapia Suomeen, Auli Mauriala:, A-klinikkasäätiä - Tiimi 2/2000
Lyhytterapia ei riitä masennuspotilaille - Lääkärilehti, uutinen 14.05.2008
Lyhytterapia ja lääkkeet yhtä tehokkaita masennuksessa - Virpi Ekholm - Mediuutiset 17.5.2005
Kela - Lyhytterapia vaikuttaa nopeasti, pitkäkestoinen tehokkaampi hoidon lopussa (Paul Knekt) - Kela tiedottaa 16.2.2006
Lyhytterapia ehkäisee tyäkyvyttämyyttä - Timo Elo - Artikkelit |
Mehiläinen 09.06.2010
Lyhytterapiainstituutti Lyhytterapia antaa apua elämän kriiseissä, Matti Tiusanen, Lääkäriasema Pulssin artikkeli 2004
Miten tehokasta lyhytterapia on? Mielenterveys Verkkolehti 3/2004
PERHETERAPIAN KYTKENTäJä, Markku Siivola, päättymätän matka
GoalGallery
Ratkaisukeskeinen lyhytterapia - Michel Segerberg - Kehon ja mielen hyvinvoinnin verkkosivu 2010
Brief Family Therapy Center
Brief Therapy Institute of Sydney
Brief Therapy Center, MRI
EBTA European Brief Therapy Assossiation
MRI - The Mental Research Institute of Palo Alto
The Brief Therapy Network
UKASFP: United Kingdom Association of Solution Focused Practice
Solution Focused Brief Therapy Association
Solution-focused therapy and inpatient psychiatric nursing, Mason WH, Breen RY, Whipple WR, J Psychosoc Nurs Ment Health Serv. 1994 Oct;32(10):46-9 - PubMed
Solution-focused
therapy: an alternative approach to addictions nursing, Chandler MC, Mason WH,
Perspect Psychiatr Care. 1995 Jan-Mar;31(1):8-13 - PubMed
Brief
solution-focused strategies for behavioral pediatrics, Klar H, Coleman WL,
Pediatr Clin North Am. 1995 Feb;42(1):131-41 - PubMed
The
role of the cardiovascular social worker, Thurlow TJ, Nurs Clin North Am. 1995
Jun;30(2):211-9 - PubMed
Have
you heard the latest rumor about...? Solution-focused therapy as a rumor, Miller
G, de Shazer S, Fam Process. 1998 Fall;37(3):363-77 - PubMed
Solution-focused
approaches to tobacco reduction with disadvantaged prenatal clients, Browne AJ,
Shultis JD, Thio-Watts M, J Community Health Nurs. 1999;16(3):165-77 - PubMed
Emotions in solution-focused therapy: a re-examination, Miller G, de Shazer S, Fam Process. 2000 Spring;39(1):5-23; discussion 25-8 - PubMed
Solution-focused brief therapy: a review of the outcome research, Gingerich WJ, Eisengart S, Fam Process. 2000 Winter;39(4):477-98 - PubMed
Might
within the madness: solution-focused therapy and thought-disordered clients,
Hagen BF, Mitchell DL, Arch Psychiatr Nurs. 2001 Apr;15(2):86-93 - PubMed
Development
and validation of the Theoretical Orientation Scale for Clinicians: reflecting
solution-focused principles, Osborn CJ, Johanson GA, Assessment. 2001
Sep;8(3):301-13 - PubMed
Solution-focused
therapy. Counseling model for busy family physicians, Greenberg G, Ganshorn K,
Danilkewich A, Can Fam Physician. 2001 Nov;47:2289-95 - PubMed
Nurses' communication skills: an evaluation of the impact of solution-focused communication training, Bowles N, Mackintosh C, Torn A, J Adv Nurs. 2001 Nov;36(3):347-54 - PubMed
Retooling social work practice for high volume, short stay, Sulman J, Savage D, Way S, Soc Work Health Care. 2001;34(3-4):315-32 - PubMed
Motivational/solution-focused intervention improves HbA1c in adolescents with Type 1 diabetes: a pilot study, Viner RM, Christie D, Taylor V, Hey S, Diabet Med. 2003 Sep;20(9):739-42 - PubMed
Brief intervention: reducing the repetition of deliberate self-harm, Wiseman S, Nurs Times. 2003 Sep 2-8;99(35):34-6 - PubMed
Solution-focused family therapy with three aggressive and oppositional-acting children: an N = 1 empirical study, Conoley CW, Graham JM, Neu T, Craig MC, O'Pry A, Cardin SA, Brossart DF, Parker RI, Fam Process. 2003 Fall;42(3):361-74 - PubMed
Feasibility and effectiveness of offering a solution-focused follow-up to employees with psychological problems or muscle skeletal pain: a randomised controlled trial, Nystuen P, Hagen KB, BMC Public Health. 2003 Jun 3;3(1):19©1999-2004 BioMed Central Ltd
Kari Viitapohja 26.9.2004, 24.11.2010