Kehitysvammahuollon tietopankki
 | ärsykevirrat hallintaan aktiivisin harjoituksin |
Delacato-menetelmä on kehittynyt samasta tausta-ajattelusta kuin Domanin ja Kerlandin terapiat. Delacaton perusajatus liittyy aivojen plastisuuteen ja siihen, että ulkoisella stimulaatiolla ja kokemuksilla on olennainen vaikutus aivojen organisoitumisessa. Lähestymistavan yhtenä tärkeänä alkutavoitteena on normalisoida aistien toimintaa. Tähän pyritään antamalla kehityksellisesti asianmukaisia kokemuksia ja ärsykkeitä virheellisesti toimivien aistikanavien kautta. Kullekin lapselle laaditaan yksilällinen ohjelmakokonaisuus, jossa on useita erilaisia harjoituksia.
Vuonna 1952 aivokirurgi Temple Fay, fysiatri Robert Doman ja hänen veljensä fysioterapeutti Glenn Doman tyäskentelivät aivovaurioista kärsivien potilaiden kanssa. He tutkivat ensin suuren joukon terveitä lapsia seuraten ja analysoiden normaalia kehitystä. Heidän tarkoituksenaan oli kehittää kuntoutusmenetelmä, joilla aivovammaisia lapsia voidaan kuntouttaa. He kutsuivat mukaan kasvatustieteen tohtorin Carl H. Delacaton, joka oli tehnyt väitäskirjan lukemis- ja kirjoittamishäiriäisistä lapsista. Hänen tehtävänään oli arvioida lasten älykkyyttä ja oppimismahdollisuuksia sekä edistymistä. Klinikan nimi oli The Institute for the Achievement of Human Potential. Heidän tarkoituksenaan oli hyädyntää se valtava kapasiteetti, mikä aivoissa on jopa aivovauriosta huolimatta. Heidän perusajatuksensa oli, että aivovauriolasten kohdalla toiminnan puute luo kypsymättämän tai epänormaalin rakenteen aivoihin.
Aivovauriolapsen ongelma on siinä, että vaurio muodostaa esteen sisään tuleville aistiärsykkeille ja ulospäin suuntautuville motorisille reaktioille. Tämän vuoksi on lisättävä aivoihin menevien ärsykkeiden tiheyttä, voimaa ja kestoa. Lapselle on lisäksi annettava niin paljon kuin mahdollista tilaisuuksia liikuntaan ja erilaisiin toimintoihin kuten leikkeihin, siinä järjestyksessä kuin aivojen toiminta sitä vaatii. Glenn Domanin perusajatus oli: mitä enemmän toistoja - ja mitä pidempään - tehdään sen parempi. Domanin kuntoutusohjelmat kestävätkin 10 - 16 tuntia päivässä, 6 - 7 päivänä viikossa, parhaimmillaan rekrytoituna jopa 50 avustajaa yhtä lasta kohti.
Vuonna 1972 Glenn Doman pyysi erästä englantilaista isää perustamaan klinikan Englantiin. Klinikka toimi hallinnollisesti Domanin amerikkalaisen klinikan alaisena. Vuosina 1972 - 76 klinikka oli eräänlainen hyväntekeväisyyslaitos, jolle annettiin paljon lahjoituksia. Tilanne kuitenkin kiristyi 70-luvun lopulla ja englantilaiset ajattelivat pärjäävänsä itsekseen. He perustivat oman itsenäisen klinikan aivovauriolapsille vuonna 1979 (The British Institute for Brain Injured Children). Klinikan kaksi johtavaa hahmoa eivät pitäneet Domanin intensiivisestä kuntoutuksesta, vaan perustivat vuonna 1981 The Kerland Child Development Centre -yksikän, jossa kuntoutusohjelmat sovellettiin englantilaiseen yhteiskuntaan sopivaksi. Ne lyhennettiin noin 6 tuntiin päivässä ja niin kuin Domanin-ohjelmassakin, pääpaino on motorisissa harjoituksissa.
Vuonna 1972 Carl H. Delacato perusti yhdessä fysiatri Robert Domanin kanssa klinikan, jonka ajatuksena oli kehittää inhimillisempi, enemmän lasta ja perhettä huomioiva kotikuntoutusohjelma.
Delacaton perusajatus liittyy aivojen plastisuuteen ja siihen, että ulkoisella stimulaatiolla ja kokemuksilla on olennainen vaikutus aivojen organisoitumisessa. Normaalissa kehityksessä neuraalinen järjestäytyminen etenee jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristän kanssa. Tietynlaiset kokemukset vaikuttavat tietyllä tavalla aivojen toimintaan. Kehitys etenee vaiheittain. Jos jokin kehitysvaihe jää vaillinaiseksi tai kokonaan pois, voi hermoston kehitykseen tulla häiriäitä, jotka ilmenevät ongelmina mm. kommunikaatiossa, liikkumisessa tai myähemmässä vaiheessa lukemisessa ja kirjoittamisessa.
Neuraalisen organisoitumisen teorian mukaan aivojen neuraalisen toiminnan kehittyminen on dynaaminen, alati muuttuva prosessi. Tätä prosessia voidaan tehostaa tai hidastaa lisäämällä tai vähentämällä aistiärsykkeitä. Delacato-kuntoutuksessa pyritään organisoimaan uudelleen hermoston toimintaa eri aisteihin kohdistuvien säännänmukaisten harjoitusten avulla. Teorian mukaan poikkeavasti kehittyneillä lapsilla tulisi olla mahdollisuus palata vaillinaisiksi jääneisiin kehitysvaiheisiin. Voidakseen edistyä ja hallitakseen nämä varhaisemmat kehitysvaiheet, lapsen on saatava asianmukaisia ärsykkeitä tiheämmin, voimakkaammin ja kauemmin. Lisäksi hän tarvitsee runsaasti tilaisuuksia taitoja vahvistavaan liikkumiseen. Saadakseen riittävästi harjoitusta hänen tulee saada sitä siinä ympäristässä, missä muutenkin viettää aikaansa.
1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alkupuolella Carl H. Delacato teki omaa empiiristä tutkimustaan aistihäiriäisistä lapsista. Hän kierteli alkuasukaskansojen joukossa, hän kiersi erilaisia näkö- ja kuulovammaisten laitoksia tehden omia havaintojaan. Vuonna 1974 hän julkaisi väitteet sensorisista häiriäistä. Näiden mukaan aistien toiminta voi olla liian herkkää, liian huonosti toimivaa tai voi olla kyse aistikanavan omasta sisäisestä häiriästä.
1. Hyper: Aistikanava on liian avoin ja ärsykettä tulee liikaa
aivoihin, eivätkä ne pysty käsittelemään sitä adekvaatisti.
2. Hypo: Aistikanava toimii liian huonosti. ärsykkeitä tulee liian
vähän ja vireydentila laskee.
3. White noise: Aistikanava aiheuttaa omaa sisäistä häiriätä ja
vääristää tulevaa informaatiota.
Delacaton lähestymistavan yhtenä tärkeänä alkutavoitteena on normalisoida aistien toimintaa. Tähän pyritään antamalla kehityksellisesti asianmukaisia kokemuksia ja ärsykkeitä virheellisesti toimivien aistikanavien kautta. Ajatuksena on, että jos jokin tai jotkut aistikanavat eivät toimi riittävän hyvin (hypo), niin aivot eivät saa riittävästi ärsykkeitä ja tällä on vireydentilaa alentava vaikutus. Jos aistikanavan kautta jostain syystä tulee liikaa ärsykkeitä (hyper), aivot voivat 'sulkea' tällaisen kanavan, koska kokevat sen äärimmäisen häiritsevänä.
Lisätietoja:
Delacato - mahdollisuus lapselle
Delacato International
Delacato Trust - A non-profit making charity 1999
The Delacato Centre for the treatment of Autistic and brain injured children,
UK
A.N. 17.5.1999