Kehitysvammahuollon tietopankki
 | Asennemuutos meneillään |
Viron kehitysvammahuoltoa leimasi 90-luvun alussa palvelujen laitoskeskeisyys ja lääkärien keskeinen asema alan asiantuntijoina. Tavallinen kansalainen ei ollut juurikaan perillä siitä mitä kehitysvammaisuudella tarkoitettiin. Suurin osa vammautuneista lapsista siirrettiin jo varhaisessa lapsuudessa laitokseen.
Vuoden 1992 jälkeen Virossa ryhdyttiin rakentamaan kehitysvammahuollon avopalveluja. Yksityiset vanhemmat ja järjestöt olivat aloitteellisia ja ne ryhtyivät perustamaan kouluja ja muita yksikköjä. Vuoteen 2000 mennessä maassa oli jo 70 vammaisjärjestöä. Raha-automaattitoimintaa hallinnoiva säätiö oli perustettu v. 1994 ja se oli ryhtynyt jakamaan avustuksia järjestöille. Viron kehitysvammaisten tukiliitto (EVPIT) oli yksi suurimmista avunsaajista. Virolaisessa kehitysvammahuollossa toimintakyvyn perusarvioinniksi muodostui jako henkilöihin, jotka tarvitsevat apua 24 tuntia vuorokaudessa tai 12 tuntia vuorokaudessa tai vähintään kerran viikossa.
Inclusion Europe (Euroopan kehitysvammajärjestöjen katto-organisaatio) ja EVPIT julkaisivat tammikuussa v. 2002 raportin kehitysvammaisten oikeuksista Virossa. EVPIT arvioi siinä, että maan väestöstä 1 % olisi kehitysvammaisia. Heistä 2.348 oli laitoshoidossa, 300 eli tukiasunnossa laitoksen läheisyydessä ja 800 oli päivätoimintakeskusten palveluissa. Eläkettä kehitysvammaisuuden perusteella saavia oli n. 7.000. Kehitysvammalaitoksia oli yhteensä 18.
Samassa raportissa kerrottiin, että laitoksessa asuneet lievästikään vammautuneet henkilöt eivät välttämättä halunneet muuttaa laitoksesta pois, monet kun pelkäsivät että heitä uhkasi laitoksen ulkopuolella asunnottomuus ja muut toimeentulovaikeudet. Minimieläke oli n. 60 euroa kuukaudessa.
Virossa oli v. 2003 n. 700 koulua, joissa oli n. 200.000 koululaista. Heistä 2,5 % sai erityisopetusta. Kehitysvammaisten erityiskouluja oli 30, suurin osa niistä laitoskouluja. Helgi Klein ja Aleks Kasepalu kirjoittivat (Tiedonpuu 1997), että erityisopetusta sai kaikkiaan 10.106 oppilasta, heistä näkövammaisia 0,04 %, puhehäiriöisiä 2,9 %, kuulovammaisia 0,1 %, kehitysvammaisia 1,6 % ja kehityksessä viivästyneitä 0,8%. Kirjoittajat totesivat, että oppivelvollisuus alkoi 7-vuotiaana ja kesti 17-vuotiaaksi. Opiskelu kaikissa kouluissa, myös korkeakouluissa, oli maksutonta.
Virolaisiin lastenkoteihin oli sijoitettuna suhteellisen runsaasti heitteille jätettyjä kehitysvammaisia lapsia, joista merkittävä osa oli venäläisiä.
Lisätietoja:
EENet, Eesti Hariduse ja Teaduse Andmesidevõrk
Eestin
koulujärjestelmä ja siihen liittyvä erityisopetus, Helgi Klein ja Aleks
Kasepalu, Tiedonpuu 1/1997
eriik, e-government
Estonica, Encyclopedia about Estonia
Estonia - Wide Web 2004
Estonian NGO 2004
Human
Rights of Persons with Intellectual Disability, Inclusion Europe (pdf), 2004
Aikuisten kehitysvammaisten asumisvaihtoehdot Virossa
Pärnu Kuninga Tänava Põhikool (Pärnun Kuningan Kadun Peruskoulu)
Riigikogu, the Parliament of the
Republic of Estonia
Sootsiaalministeerium
Sotsiaalkindlustusamet
THE FOUNDATION OF ESTONIAN DISABLED PEOPLE
Eesti Statistika
Kari Viitapohja 15.3.2004, 15.10.2004