 | Periaatteena kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden
kunnioittaminen |
Tanska korostaa tasa-arvoa
Tanskalainen kehitysvammahuolto lähtee yksilön itsemääräämisoikeudesta ja kunnioittamisesta. Periaatteena on ollut, että vammaiset voivat saada tarvitsemansa palvelut kotiinsa. Toisaalta yhteiskunta tarjoaa myös palveluasumisen vaihtoehtoja pienimuotoisista laitoksista palvelutaloihin ja tuettuihin vammaisasuntoihin. Lisäksi on mahdollisuus käyttää päivä- ja työtoimintakeskusten tai tuetun työllistämisen palveluja. Vammaisten opetusta toteutetaan normaaleissa opinahjoissa, mutta maassa on myös erityiskouluja, erityislastentarhoja jne.
Tanska oli ensimmäisiä julkisen terveydenhuollon maita maailmassa. Järjestelmän perusperiaatteet luotiin jo 1890-luvulla. Kansaneläkejärjestelmä otettiin käyttöön v. 1956. Kansaneläke koostui v. 2002 tulosidonnaisesta perusosasta ja lisäosasta.
Kehitysvammaisuuden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä oleva saattoi saada n. 1.118 euron eläkkeen kuukaudessa tai joissakin tapauksissa suojatyöpaikan maksaman palkan, joka teki eläkkeen tarpeettomaksi. Lisäksi oli mahdollista saada muuta tukea, ilmaisia apuvälineitä ja moninaisia vammaispalveluja. Tuolloin 5,3 miljoonan asukkaan maassa oli yli 14.000 vammaisasuntoa ja 10.573 aikuisten vammaisten laitospaikkaa yhteensä 486 laitoksessa. Tanskan vuoden 2002 tilastollisesta vuosikirjasta ei käynyt yksiselitteisesti ilmi kuinka moni asukkaista oli kehitysvammainen. Aikuisten päivätoimintakeskuksia oli 686 ja niillä oli 48.659 asiakasta - ilmeisesti pääosin muita kuin kehitysvammaisia.
Laitosten lakkauttaminen
Vammaisten laitokset päätettiin lakkauttaa v. 1998, mutta prosessi oli 2000-luvun alkupuolella vielä kesken. Tanskan vammaisneuvoston julkaisun (2001) mukaan alueellisissa ryhmäkodeissa asui 6.600, sosiaalipsykologissa ryhmäkodeissa 2.800 ja vanhusten palvelukodeissa 4.000 vammaista. Asukkaiden kerrottiin voineen vaikuttaa henkilökunnan valitsemiseen. Kaikilla oli käytössään useampi kuin yksi huone sekä lisäksi yhteistiloja. Tilastollisessa vuosikirjassa asunnot ilmeisesti katsottiin laitosasunnoiksi.
Tanskan sosiaalihuollolle ominaisia piirteitä olivat olleet 90-luvun lopulta lähtien alueelliset osaamis- ja tietokeskukset. Ne tekivät alan tutkimusta ja toteuttivat erilaisia projekteja. Kehitysvammaiset pyrittiin sopeuttamaan yhteiskuntaan muiden synnynnäisesti vammaisten kanssa siten että psyykkisen suorituskyvyn madaltuminen ei ollut ainakaan teoriassa palvelun saamisen kannalta keskeinen peruste.
Tanskan kehitysvammaisten tukiliitto LEV ja muut vammaisjärjestöt käynnistivät 60- ja 70-luvuilla keskustelun vammaisten kansalaisoikeuksista ja asettivat vaatimuksen tasavertaisuudesta muiden ihmisten kanssa. Tämä johti suurten valtiollisten laitosten hajauttamiseen pieniksi kunnallisiksi yksiköiksi. Vammaisten tasa-arvo kirjattiin lakiin v. 1993 ja sen toteutumisen seuraamista varten perustettiin samana vuonna Tanskan vammaisneuvosto.
KLAP
LEV käynnisti v. 2009 KLAP-hankkeen, jonka tavoitteena oli parantaa kehitysvammaisten työhön sijoittumista. Hankkeella pyrittiin luomaan kolmen vuoden aikana 350 harjoittelupaikkaa ja 150 työpaikkaa avoimilla työmarkkinoilla. "Emme kysy, voidaanko tämä tavoite saavuttaa, vaan miten se saavutetaan”, kuului KLAP-hankkeen motto. Lyhenne KLAP tarkoittaa luovaa ja kaukonäköistä työllisyyssuunnittelua. Hankkeen Tavoitteeksi asetettiin luoda vuosittain harjoittelupaikka 80 kehitysvammaiselle ja 40–50 työpaikkaa viittä hallinnollista aluetta kohden yksityisellä sektorilla sekä perustaa internetiin ammatinvalintaan ja työnhakuun liittyvä portaali kehitysvammaisille.
Historian vaiheita
Viikinkiajalla (787-1066) kehitysvammaiset lapset oli tapana jättää heitteille. Pääkaupunki Kööpenhamina perustettiin 1167. Tanskan ja samalla pohjoismaiden ensimmäinen lääkäri oli 1200-luvun puolivälissä kuollut Henrik
Harpestreng. Hänestä käytettiin nimitystä mestari. Jokunen luostari järjesti 1300-luvun puolivälistä alkaen kouluopetusta ja auttoi ihmisiä sairaanhoidossa. Kööpenhaminan yliopisto lääketieteellisine tiedekuntineen perustettiin v. 1479.
Kristian VII (1749-1808), Tanskan ja Norjan kuningas sekä Schleswigin ja Holsteinin herttua hallitsi muodollisesti maata 1776-1784. Häntä luonnehdittiin puolittain idiootiksi ja puolittain
skitsofreenikoksi. Hän tuli kuuluisaksi lausahduksestaan "on epämuodikasta rakastaa vaimoaan". Kristian VII oli naimisissa Walesin
Caroline Mathilden kanssa. Eroon päättyneestä avioliitosta jäi kaksi lasta. Heistä prinsessa
Louise Augustan uskottiin syntyneen aviorikkomuksen seurauksena. Toinen lapsi,
Frederik VI, astui valtaistuimelle v. 1808. Hänellä ei ollut isänsä ongelmia, ja hän tuli tunnetuksi uudistajana, joka lakkautti maaorjuuden.
Kansakouluopetus tuli pakolliseksi v. 1814. Ensimmäiset kehitysvammalaitokset perustettiin vuosina1855 ja 1865. Ne olivat yksityisten organisaatioiden hallitsemia. Kehitysvammaisten pakkosteriloinnit mahdollistava laki tuli voimaan 1936. Natsi-Saksa valloitti Tanskan v. 1940. Samalla käynnistyivät juutalaisten, romaanien, mielisairaiden ja kehitysvammaisten tuhoamiseen tähtäävät operaatiot. Useimmat juutalaiset muuttivat kuitenkin Ruotsiin. Laki kehitysvammapalveluista tuli voimaan v. 1959. Siinä palvelujärjestelmä jaettiin 12 alueeseen, joilla kullakin oli oma keskuslaitoksensa.
Maan kehitysvammatutkimuksen merkkihenkilöihin on kuulunut mm. Margareta
Mikkelsen (1923-2002), joka selvitteli sekä
Downin oireyhtymän että
Fagile X:n kromosomitaustaa. Holger
Dyggve (1913-1984),
(1863-1937), Knud
Krabbe (1885-1965) ja Gordon
Norrie (1855-1941) tunnetaan heidän nimiään kantavista kehitysvammaoireyhtymistä.
Lisätietoja:
Angelmanforeningen i Danmark
Association of hospitalization for infection in childhood with diagnosis of autism spectrum disorders: a Danish cohort study - Atladóttir HO, Thorsen P, Schendel DE, Østergaard L, Lemcke S, Parner ET - Arch Pediatr Adolesc Med. 2010 May;164(5):470-7 - PubMed
Christian VII of Denmark - Wikipedia, the free encyclopedia
Cri du Chat Foreningen
Danish history - the s.c.nordic FAQ
Danish Ministry of Education
Changing Patterns in Residential Services for the Mentally Retarded, N.E. Bank-Mikkelsen 1969 - DHM: Library
Eläkemaksutaso Tanskassa, Kari Salminen, Helsinki 2003 (pdf)
Family aggregation of mental disorders in the nationwide Danish three generation study - Steinhausen HC, Foldager L, Perto G, Munk-Jørgensen P. - Eur Arch Psychiatry Clin Neurosci. 2009 Aug;259(5):270-7
Frederick VI of Denmark - Wikipedia, the free encyclopedia
Handicappede Børn Uden Diagnose
Henrik Harpestreng (k. 1244) — Pohjoismaiden ensimmäinen lääkäri - Arno Forsius - Suomen Lääkärilehti 1994: 35: 3779. Tarkistettu marraskuussa 1999
KLAP
Landsforeningen Autisme: Forsiden
Landsforeningen Downs Syndrom
Landsforeningen for Fragilt X i Danmark
Landsforeningen - LEV (i DK)
Landsforeningen LEV Nordjyllands Amtskreds
LEV - kehitysvammaisten omaisjärjestö Tanskassa
LEV - Wikipedia, den frie encyklopædi
LUMA - Landsforeningen der arbejder for Udviklingshæmmede Med Autisme
Margareta Mikkelsen, Jinmin Miao, Am J Med Genet. 2003 © 2003 Wiley-Liss, Inc.
Severe mental retardation among children in the county of Arhus, Denmark. A community study on prevalence and provision of service - Bernsen AH - Acta Psychiatr Scand. 1976 Jul;54(1):43-66. - PubMed
Situation of disabled people in institutions In Denmark By DSI, Danish National Council of Disabled People, 2001 (pdf)
Social conditions, health and justice, Statistical Yearbook, Denmark 2002 (pdf)
SOCIAL WORK IN DENMARK 1790-2003 - a brief history by Viggo Jonasen. Aarhus School of Social Work. 2004 (pdf)
Socialministeriet
Specialfunktionen Job & Handicap - bmhandicap.dk
Tanska - Wikipedia
The Equal Opportunities Centre for Disabled Persons
Vammaisalan uuden tiedon kehittäminen ja sen välittäminen paikallistasolle – inkluusioyhteiskunnan suuri haaste, Raili Haaki, Tuula Kukkonen ja kumppanit, matkaraportti 2002, SONet Botnia
Landsforeningen LEV
Kari Viitapohja 31.7.2004, 16.2.2011