 | Vaikeimmin vammautuneilla lyhyt elinkaari, miesten itsemurhat harvinaisia, hengityselinten sairaudet yleisin kuolinsyy |
Kehitysvammaisten elinajan ennuste ja kuolleisuus
Forsgren kumppaneineen tutki Ruotsissa vuosina 1987-1992 kehitysvammaisten epileptikkojen kuolleisuutta. Kehitysvammaisia oli tutkimusjoukossa 1 478. Heistä 296 oli myös epileptikkoja. Koko populaation kuolleisuus oli 8.4 % ja epileptikkojen 10,1 %. Vakioitu kuolleisuuskerroin väestössä oli samaan aikaan 1,6 ja kehitysvammaisilla epileptikoilla 5,0. Niillä kehitysvammaisilla, joilla oli myös sekä epilepsia että CP-vamma, kerroin oli 5,8. Yleisin kuolinsyy oli keuhkokuume.Marian A. Maaskant kumppaneineen tutki Hollannin asumispalvelukeskusten kehitysvammaisten (n. 40 % maan kehitysvammaisista asui niissä) elinajan ennustetta ja kuolleisuutta ajanjaksolla v. 1991-1995. Tulokset osoittivat, että 5-vuotiaan psyykkisesti kehitysvammaisen odotettavissa oleva elinaika asumiskeskuksessa oli 41 vuotta, Down oireyhtymän vammauttamalla 46 vuotta. Kolmenkymmenen vuoden iässä vastaavat luvut olivat kehitysvammaisilla keskimäärin 36 vuotta ja Down-vammaisilla 26 vuotta. Sukupuolella ei ollut tilastollista merkitystä.
Kristiina Patja tutki väitöskirjassaan Kehitysvammaisten elinajan ennuste ja kuolleisuus kehitysvammaisten henkilöiden elinajan ennustetta ja kuolleisuutta Suomessa. Tutkimus perustui 35 vuoden (1962-1997) seurantatutkimukseen ja kohortissa oli 2 369 kehitysvammaista (ikäjakauma 2-97 vuotta). Vertailuväestönä oli käytetty ikä- ja sukupuolivakioitua Suomen väestöä. Syvästi kehitysvammaisten henkilöiden elinajan ennuste oli 30 % lyhyempi kuin koko väestön Lievä kehitysvamma puolestaan ei lyhentänyt elinajan ennustetta. Kehitysvammaisten kolme yleisintä kuolinsyytä olivat sydän- ja verenkiertoelinten sairaudet, hengityselinten sairaudet ja syöpä, kun koko väestössä syöpä oli yleisempi kuolinsyy kuin hengityselinten sairaudet. Kehitysvammaiset olivat alttiimpia hengityselinten tulehduksille iästä riippumatta. Tapaturmaiset ja väkivaltaiset kuolemat olivat normaalia vähäisempiä. Itsemurhat olivat naisilla yhtä tavallisia kuin muussa väestössä, mutta miesten itsemurhakuolleisuus oli kolmanneksen pienempi kuin kaikkien miesten. Tutkimuksessa tuli esille myös kehitysvammaisten henkilöiden elinajan ennusteen parantuminen, minkä arvioitiin johtuvan sosiaali- ja terveyspalvelujen kohentumisesta.
Einfeld kumppaneineen (2006) totesi, että Prader-Willin oireyhtymässä kuolemanriski oli monin verroin korkeampi kuin muiden kehitysvammaisten.
Lisätietoja:
Kuolleisuus Prader-Willin oireyhtymässä (lyhyt seloste) - Stewart L. Einfeld, Sophie J. Kavanagh, Arabella Smith, Elizabeth J. Evans, Bruce J. Tonge and John Taffe - American Journal on Mental Retardation: Vol. 111, No. 3, pp. 193–198 (2006)
Lapsikuolleisuuden riskitekijät Downin oireyhtymässä. (abstrakti) Sadetzki S, Chetrit A, Akstein E, Luxenburg O, Keinan L, Litvak I, Modan B; Paediatric and perinatal epidemiology 1999 Oct;13(4):442-51
Influence of epilepsy on mortality in mental retardation: an epidemiologic study - Forsgren L, Edvinsson SO, Nystrom L, Blomquist HK. 1Epilepsia, Epilepsia,996 Oct;37(10):956-63 - PubMed
Life expectancy and mortality in intellectual disability University of Helsinki, Institute of Clinical Medicine 2001, Kristiina Patja
Kehitysvammaisten määrä Uudellamaalla
Mortality and Life Expectancy in Dutch Residential Centres for Individuals with Intellectual Disability 1991-1995, Marian A. Maaskant Jan P. M. Gevers Henk Wierda, Journal of Applied Research in Intellectual Disabilities Volume 15 Issue 3 Page 200 - September 2002 - Blackwell Synergy
Kari Viitapohja 1.2.2004, 11.6.2010