Perttulan erityisammattikoulu
Perttulan
erityisammattikoulu on ammatillinen erityisoppilaitos. Vuoden 2009
alusta oppilaitoksen ylläpitäjänä toimii Kiipulasäätiö.
Oppilaitoksen
koulutukset sopivat nuorille ja aikuisille, joilla kehitysvamma tai
laaja-alaisia oppimisvaikeuksia. Perttulan päätoimipaikka sijaitsee
Hämeenlinnassa. Sivutoimipaikkoja on Forssassa, Kuusankoskella,
Lahdessa ja Tampereella. Päätoimipaikassa Hämeenlinnassa voi asua
asuntolassa. Muilla paikkakunnilla koulutus toteutetaan päiväopetuksena.
Edwin
Hedman
perusti ensimmäisen suomenkielisen kehitysvammalaitoksen Helsingin
Kallioon Hernbergin huvilaan vuonna 1890. Henkilökuntaan kuului johtaja
Hedmanin lisäksi hänen Norjasta kotoisin oleva puolisonsa, johtajatar
Emma Hedman sekä kolme opettajatarta.
Perttulaan laitos
muutettiin toukokuussa 1891. Muuttokuormaa oli kuusi
rautatievaunullista ja loppumatka Hämeenlinnasta Vanajavettä pitkin
proomuissa ja hinaajalaivalla.
Aluksi Perttulan tylsämielisten
kasvatuslaitos toimi huvilarakennuksessa. Vuonna 1891 laitoksessa
oli 32 oppilasta. Vuonna 1894 saatiin ottaa 50 oppilasta. Vuonna
1896 valmistui kaksi uutta rakennusta (Metsätalo ja Kuusistola).
Vesijohto saatiin vuonna 1904 ja sähköt vuonna 1913. Laitoksessa oli
100 huollettavaa. Miehensä kuoltua laitoksen johtajana toimi Emma
Hedman vuosina 1915–27. Ylänteen työkoti hankittiin vuonna 1917.
Sota-aikana Perttulassa toimi sotasairaala.
1960-luvulla
Perttula oli suurimmillaan, huollettavia oli noin 230 ja henkilökuntaa
noin 90. Vuonna 1975 aloitettiin ensimmäiset ammattikurssit
huoltamotyöntekijä- ja baariapulaisten kouluttamiseksi. Nimeksi
tuli Perttulan ammatillinen koulutuskeskus vuonna 1976. Perusopetus
lakkasi vuonna 1979 ja vuosien mittaan aloitettiin uusia
ammattikoulutusaloja sekä valmentavaa koulutusta.
Vuonna 1986 nimeksi tuli Perttulan erityisammattikoulu. Sen johtajana toimi koulun nettisivun mukaan (2008) Reija
Keltomäki.
Linkkejä:
Järjestöjen ja palvelujen tuottajien linkkisivu
Tietoa opetuksesta
KV 31.10.2008