Rinnekoti-Säätiö

Kehitysvammahuollon tietopankki

hoitajapiirros


Me Itse ry

Pinninkatu 51, 33100 Tampere, puhelin (03) 2403 222

Me Itse ry on vuonna 1999 perustettu kehitysvammaisten ihmisten järjestö. Kehitysvammaisten Tukiliiton nettisivun mukaan (2008) Yhdistyksessä oli noin 700 henkilö- ja kannatusjäsentä vuonna 2008. Toiminnallinen puheenjohtaja oli Tommi Kivimäki.

Vuosikokous päättää tavoitteista ja toiminnasta. Yhdistystä edustaa vuosikokouksessa valittu johtoryhmä. Johtoryhmään kuuluu yhdeksän kehitysvammaista jäsentä. Johtoryhmä linjaa yhdistyksen toimintaa ja ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin. Yhdistyksellä on erikseen hallinnollisista asioista vastaava hallitus, johon kuuluu neljä jäsentä.  vastaavat yhdistyksen hallinnollisista asioista.

Yhdistyksen toimintaa ohjaa vammaispoliittinen ohjelma Hyvä elämä Me Itse.

Yhdistyksen keskeiset tavoitteet ovat: omien oikeuksien tunnistaminen, toiminta oikeuksien puolesta, Vajaavaltaisuudesta itsemääräämiseen edistyminen sekä hyvä elämä muiden joukossa.



KV 28.10.2008

 


Rinnekoti-Säätiö | Kehitysvammahuollon tietopankki