Asuntoja asunnottomille -hanke
Kehitysvammaisten Tukiliitto käynnisti Asuntoja asunnottomille!- projektin vuosille 2008- 2011. Hankkeen tarkoituksena oli asumispalveluiden ratkaisumallien kehittämiseen kehitysvammaisille. Periaatteena oli, että ”vammaisilla ihmisillä tulee olla oikeus valita missä ja kenen kanssa he asuvat. Heillä on oltava saatavissa erilaisia koti ja asumispalveluja. Vammaisilla on oltava saatavilla riittävästi tukipalveluja ja myös henkilökohtaista apua.”
Hanke aloitti toimintansa elokuussa 2008 ja sen oli määrä jatkaa maaliskuulle 2011 Kainuussa, Satakunnassa ja Uudellamaalla . Hankkeen tuloksia oli tarkoitus hyödyntää valtakunnallisesti. Projektin kuluessa valmistui Lea
Vaitin tutkimus "Aina tarvitsee olla ajan tasalla" - vanhempien kokemuksia kehitysvammaisen perheenjäsenensä asumispalveluista ja niihin vaikuttamisesta.
Projektipäällikkönä toimi Susanna
Heiniluoma ja työntekijöinä Stiina
Krogerus-Jalkanen ja Irma
Huotari. RAY myönsi hankkeelle yhteensä 550.000 euroa, josta 50.000 euroa vuodelle 2011.
Lisätietoja:
Asumispalvelut
Palvelujen tuottajien ja järjestöjen linkkisivu
KV 17.2.2011