 | Kirjaesittely |
Sairastuneen vertaistuki
Mikkonen Irja - Väitöskirja, Kuopion ylopisto, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, sosiaalipolitiikka 2009
Lyhyt kuvaus
Irja Mikkosen väitöstutkimuksesta kävi ilmi, että vaikean parantumattoman sairauden alkuoireet ja diagnoosi olivat monelle järkytys, mikä aiheutti masennusta ja joillekin elämänhaluttomuutta. Henkinen jaksaminen joutui koetukselle ja moni pelkäsi yksinjäämistä. Vertaistuki oli monelle ainoa ja korvaamattomana pidetty tuen lähde.
Väitöstutkimuksen empiirisen osan kohteena oli kolme sairastuneiden vertaistukiryhmittymää, joiden jäsenet olivat osallistuneet vertaistoimintaan aktiivisesti. Ryhmiä nimitettiin tunneryhmittymäksi, joka sisälsi ALS:ia ja Parkinsonin tautia sairastavien toimintaa; kuntoryhmittymäksi, joka sisälsi sydänvikaa ja osteoporoosia sairastavien vertaistoimintaa sekä tietoryhmittymäksi, jossa olivat mukana keliakiaa ja rintasyöpää sairastavien vertaistukitoiminnot. Tutkittuja vertaistoiminnan muotoina olivat ensitieto, sopeutumisvalmennus, vertaistukiryhmä sekä tukihenkilötoiminta.
Väitöskirjan mukaan vammautuvasti sairaiden henkilöiden toimintakyky heikkenee ja elämäntilanne muuttuu ratkaisevasti. Useiden pitää luopua työstä ja heidän sosiaaliset suhteensa kapenevat. Monet joutuvat turvautumaan apuvälineisiin ja laitteisiin ja luopumaan osasta jokapäiväisen elämän toimintoja. Moni tarvitsee toisen ihmisen apua. Silloin perheenjäsenet ovat ensimmäisiä auttajia ja useille myös jatkossa omaishoitajia.
Vertaistuki tarjosi tutkimusryhmissä monenlaista kokemukseen perustuvaa tietoa ja toimintaa, rohkaisua, turvaa ja tukea sekä voimavaroja. Se koettiin tietolähteenä, suojana, turvan tuojana ja julkisen toiminnan tukijana sekä järjestelmien oikeudenmukaisuutta lisäävänä. Vertaistuki syntyi keskinäisessä vuorovaikutuksessa toisten samaa kokevien kanssa.
Mikkonen totesi, että "vertaistuen asemoiminen tukien ja palvelujen joukkoon on tulevaisuuden haasteellinen kehittämistehtävä; vertaistuessa on kysymys kokemuksesta, yhteisöllisestä toiminnasta ja tunteiden vaihdosta. Toiminnan omaehtoisuuden ja moninaisuuden vuoksi myös sen toteuttamismuotojen on tarpeen sallia vaihdella."
Linkkejä:
Ensitieto
Kehitysvamma-alan kirjallisuutta
Kehitysvammaisuus
sopeutumisvalmennus
Sosiaalityön kirjallisuutta
Tukihenkilötoiminta
Vertaistuki
28.3.2010